Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Mari Hyrkäs pohtii muuttoa muualle, koska kotikaupungissa ”ei ole enää ketään” – näin nuorisotyöttömyys iski itärajalle

Nuorten työttömien määrä on noussut Kaakkois-Suomessa. Syynä on esimerkiksi taantuma ja itärajan sulkeutuminen.

Kaakkois-Suomen nuorisotyöttömyys on kasvanut hurjasti ylöspäin. Video: Tanja Heimonen / Yle.

– On todella vaikeaa löytää työtä mistään.

Näin kertoo imatralainen 26-vuotias Mari Hyrkäs. Hän on koulutukseltaan media-assistentti ja graafikko.

Hyrkkään havainto näkyy työttömyystilastoissa. Ely-keskuksen huhtikuun työllisyyskatsauksen mukaan Kaakkois-Suomen työttömyysprosentti on Suomen kolmanneksi suurin.

Erityisesti nuorten työttömyys on kasvanut koko Suomessa. Valtakunnallisesti alle 25-vuotiaiden työttömyys nousi vuoden aikana 20 prosenttia.

Kaakkois-Suomessa alle 25-vuotiaiden työttömyys on noussut vuodessa peräti 23 prosenttia. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli Kaakkois-Suomessa huhtikuussa 1 592.

Itärajan tuntumassa sijaitsevan Imatran työttömyystilanne on Kaakkois-Suomen huonoin. 25 000 asukkaasta 15 prosenttia on työttöminä. Joka viides alle 25-vuotias imatralainen nuori on työtön.

Mari Hyrkäs kertoo, että hänellä on useampia ystäviä, joiden on vaikeaa työllistyä Imatralla. Hyrkäs itse on pohtinut muuttavansa Imatralta pois vaikean työllisyystilanteen vuoksi.

– Täällä ei oikein ole ketään ihmisiä enää, Hyrkäs kuvailee.

Nainen katsoo kameraan.
Mari Hyrkäs muistaa, millaista Imatralla oli ennen talouden taantumaa. Imatran kaduilla oli tuolloin paljon ihmisiä erityisesti kesäaikaan. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Kaakkois-Suomen ongelma

Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen ennakointiasiantuntija Eedla Inkilä kertoo, että syynä nuorten kasvaneeseen työttömyyteen Kaakkois-Suomessa on huono taloustilanne, itärajan sulkeutuminen ja teollisuusalan taantuma.

Kaakkois-Suomessa on tarjottu perinteisesti eniten töitä juuri teollisuudessa. Itärajan sulkeutumisen myötä taas turismi on laskenut. Tämä vähentää esimerkiksi työpaikkoja palvelualan yrityksissä.

– Yleensä nuoret on se ryhmä, joihin taantuma ensimmäisenä vaikuttaa, Inkilä kertoo.

Kaakkois-Suomen työttömistä nuorista suuri osa on miehiä, jotka ovat käyneet toisen asteen koulutuksen.

Työnantajilla ei ole välttämättä nyt mahdollisuutta ottaa töihin nuorta lyhyeen työsuhteeseen. Työnantajat vaativat työnhakijalta myös työkokemusta.

Inkilän mielestä positiivista on kuitenkin, että nuorten työttömyysjaksot ovat lyhyitä, eikä työttömyys pitkity merkittävästi.

Kävelykadulla kahvilan tuoleja. Taustalla liiketiloja.
Imatralla ainakin neljä eri myymälää on lopettanut toimintansa vuoden aikana. Kuvassa Imatran keskusta-aluetta. Kuva: Petri Kivimäki / Yle

Tilanne huolestuttaa

Imatran nuorten palveluiden vastaava Johanna Mäkinen on huolissaan työttömyystilanteesta Imatralla.

– Nuorille, joiden on muutenkin vaikea työllistyä esimerkiksi kielitaidon takia, on vaikeaa löytää nyt töitä.

Mäkinen uskoo, että Imatran taloustilanne heijastuu myös nuorten ajatuksiin tulevaisuudesta. Jos on muutenkin hankala työllistyä, voi ympärillä näkyvä taantuma lisätä huolta.

Imatralla sijaitseva Ohjaamo auttaa alle 30-vuotiaita työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa. Paikalla voi olla ohjaamotyöntekijän lisäksi esimerkiksi nuorisotyöntekijä, te-palveluiden asiantuntija tai vaikka psykiatrinen sairaanhoitaja.

Imatran Ohjaamon vaaleanpunainen kyltti.
Moniammatillinen tiimi pyrkii auttamaan nuorta selvittämään syitä nuoren työttömyydelle ja keksimään siihen ratkaisuja. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Mäkinen toivoo, että nuoret ja nuoret aikuiset löytäisivät Imatran Ohjaamon nykyistä paremmin. Ohjaamolla olisi ihmisiä auttaa useampiakin nuoria kuin mitä paikalle hakeutuu.

Nainen katsoo kameraan.
Johanna Mäkinen uskoo, että suurin osa imatralaisista nuorista voi hyvin vallitsevasta taloustilanteesta huolimatta. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi lyhyen aikavälin ennusteen toukokuussa. Ennuste lupaa positiivisia tulevaisuuden näkymiä.

– Ensi vuonna tilanne pitäisi olla selvästi parempi. Valoa on siis tunnelin päässä, arvioi ely-keskuksen ennakointiasiantuntija Eedla Inkinen.

Juttua korjattu 4.6 klo.13.20: Korjattu Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjanmaan työttömyysluvut grafiikkaan.