Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Yli 120-vuotias Juséliuksen mausoleumi on kunnossa, mutta vaatii jatkuvaa mittailua

Sigrid Juseliuksen säätiö tarkasti mausoleumin kunnon ennen kesää. Erityisesti nyt tarkkailtiin 1930-luvulta olevan lattiamateriaalin kuluneisuutta ja pientä vesivauriota.

Juseliuksen mausoleumi sisältä
Säätiön ammattilaiset antavat ohjeita mausoleumin kunnossapitoon, esimerkiksi siivoamiseen käytettäviin materiaaleihin. Kuva: Jari Pelkonen / Yle

Käppärän hautausmaalla oleva Juséliuksen mausoleumi on yksi Porin suosituimmista nähtävyyksistä. 1903 valmistuneen rakennuksen kuntoa tarkkaillaan jatkuvasti.

Siitä vastaa Sigrid Juséliuksen säätiön kanssa yhdessä Porin seurakuntayhtymä.

Nainen seisoo mausoleumin eteisessä. Taustalla näkyy marmonikaide ja freskoja.
Juséliuksen mausoleumi on ikäänsä nähden hyvässä kunnossa, arvioi intendentti Päivi Matala. Kuva: Soila Ojanen / Yle

– Seuraamme ja kartoitamme mausoleumin kuntoa säännöllisesti. Pieniä remontteja joudutaan välillä tekemään, mutta se tietenkin kuuluu yli 120-vuotiaan rakennuksen elämään, sanoo intendentti Päivi Matala Sigrid Juséliuksen säätiöstä.

Taideteosten säilyminen tärkeintä

Mausoleumin tiloissa näkyy paljon mittareita, joilla seurataan rakennuksen olosuhteita, esimerkiksi ilmankosteutta ja lämpötiloja.

– Nämä vaikuttavat olennaisesti taideteosten säilymiseen, Matala kertoo.

Marmoriseinässä on ripustettuna mittari.
Mittarit ovat tärkeitä indikaattoreita osoittamaan, mitä mausoleumissa pitää seuraavaksi tehdä tai korjata. Kuva: Jari Pelkonen / Yle

Toukokuussa moniammatillinen työryhmä kävi tarkastamassa mausoleumin kuntoa. Erityisesti tarkkailtiin lattioiden ja seinien kuluneisuutta. Ilmanvaihtojärjestelmän suodattimet vaihdettiin.

– Eli ihan normaalisia ylläpitoa. Jatkossa arvioimme, missä vaiheessa sähköjä pitää uusia. Haluamme, että rakennus säilyy seuraavatkin 120 vuotta.

Konservaattori Tiina Sonnisen mukaan patterista vuotaneen veden aiheuttama pieni vaurio korjataan ennen seuraavaa lämmityskautta. Nyt erityistarkkailussa on lattian kulunut kumimatto, joka on 1930-luvulta.

– Vastaavaa materiaalia ei ole enää saatavilla, joten sille pitää kehittää jokin ratkaisu.

Tuhansia vierailijoita vuosittain

Mausoleumin rakennutti liikemies Fritz Arthur Jusélius 11-vuotiaana tuberkuloosiin kuolleen tyttärensä Sigridin hautakammioksi. Uusgoottilaista tyyliä olevan rakennuksen suunnitteli kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck.

Julkisivuun käytetyn kivimateriaalin kosteuden takia muun muassa Akseli Gallen-Kallelan freskot alkoivat tuhoutua jo rakennuksen valmistumisen aikaan. Kosteuden kuivaamiseen käytetty lämmitysjärjestelmä sytytti valtavan tulipalon, joka turmeli rakennusta ja sen taideaarteita 1931.

Viime vuonna mausoleumissa kävi noin 8 500 vierailijaa.