Naisten jääkiekon Pohjois-Amerikan ammattilaissarjan PWHL:n ensimmäinen kausi huipentui Minnesotan juhliin. Minnesota kukisti finaalisarjassa Bostonin voitoin 3–2. Mestaruusjuhlissa oli suomalaisväriäkin, kun Mira Jalosuo toimi Minnesotan apuvalmentajana.
– Tosi iso juttu. On ollut hienoa seurata Jalosuon uraa. Olemme molemmat saaneet valmentaa Pohjois-Amerikassa. Tästä näkee Jalosuon osaamisen, Venla Hovi hehkuttaa Jalosuon saavutusta.
Jalosuo viitoittaa menestyksellään tietä muillekin suomalaisille valmentajille.
– Esikuvien merkitys on todella suuri, ovat he sitten kentällä tai pelaajien takana penkillä. Nähdään, että mihin voi päästä, Hovi painottaa.
Hovi rohkaisee suomalaisiakin lähtemään toteuttamaan unelmiaan, aina Pohjois-Amerikkaan saakka.
– Jos valmentaminen kiinnostaa, löytyy rohkeutta ja halua, niin kannustan lähtemään. Kilpailua on enemmän, mutta toisaalta löytyy myös mentoreita ja ihmisiä, jotka haluavat auttaa eteenpäin, Hovi kertoo.
Savolainen ja Tulus korkealla tulevan draftin arvioissa
Bostonin hyökkääjä Susanna Tapani pelasi ainoana suomalaisena PWHL:n ensimmäisellä kaudella. Tapani aloitti kautensa Minnesotan paidassa, mutta hän siirtyi helmikuun pelaajakaupassa Bostoniin.
PWHL:n tuleva varaustilaisuus järjestetään 10. kesäkuuta. Arvostettu kanadalainen kiekkojulkaisu The Hockey News nostaa Ronja Savolaisen ja Noora Tuluksen kärkikymppiin varaustilaisuuden ennakkoarvioissa. Kumpikin on pelannut Ruotsissa, Luulajassa.
PWHL:n sivuilta selviää, että kaikkiaan kuusi suomalaispelaaja on ilmoittautunut varaustilaisuuteen: Ida Kuoppala, Noora Tulus, Sini Karjalainen, Ronja Savolainen, Meeri Räisänen ja Noora Räty.
Tilaisuudessa liigan joukkueet varaavat 42 pelaajaa. Varaus ei kuitenkaan vielä takaa suoraa pelipaikkaa liigassa. Joukkue voi olla lopulta tarjoamatta sopimusta.
– Tietysti odotan, että maajoukkueen kärkipelaajia nousisi mukaan sarjaan (PWHL), Hovi sanoo.
Suomalaisten pääsyllä maailman kovimpaan ammattilaisliigaan on kauaskantoisia vaikutuksia.
– Suomen naisten jääkiekko kaipaa sitä, että lähdetään pelaamaan kovempia otteluita pieneen kaukaloon. Nyt draftiin tulee mukaan uusia nimiä, Hovi toteaa.
PWHL räjäytti kiinnostuksen naisten jääkiekkoon
PWHL:n ensimmäinen kausi oli suuri menestys. Naisten jääkiekon yleisöennätykset menivät uusiksi. Kovalla ammattilaisliigalla oli selvästi tilausta ja kysyntää.
– Tätä on odotettu vuosikaudet. On tiedetty, että naisten jääkiekko kiinnostaa. Nyt tänä vuonna kiinnostus räjähti käsiin. Panostus on kannattanut, on ollut hienoa nähdä noin paljon porukkaa peleissä, Hovi iloitsee.
Kovat panostukset ovat tuottaneet tulosta.
– Nyt kun isot sijoittajat lähtivät mukaan, sarjaan on panostettu ja ottelut hyviin halleihin, niin kyllä ihmiset tulivat paikalle. Uskon, että tämän kauden jälkeen kaikki jatkuu nousujohteisesti, Hovi arvioi.
PWHL:ssä oli sen ensimmäisellä kaudella mukana kuusi joukkuetta. Hovi on vakuuttunut siitä, että tulevaisuudessa sarjassa pelaa vielä useampia joukkueita.
– Pelitaitoa riittäisi useampaan joukkueeseen. Toivon, että jo muutaman vuoden kuluttua puhuttaisiin kahdeksasta tai kymmenestä joukkueesta. Itsekin kävin katsomassa ottelua Detroitissa, jossa paikalla oli 14 000 ihmistä. Heistä 7 000 oli jääkiekkoa pelaavia pikkutyttöjä.
Hovilla itsellään on elämässään nyt vielä jääkiekkoakin isompia asioita.
– Oma tähtäimeni on syyskuussa. Vauva on tulossa silloin, oma elämäni muuttuu. Valmentaminen jää kakkososaksi. Mutta sen jälkeen hommat jatkuvat varmasti Harvardissa (ylipistojoukkueen valmentajana), jos matkan varrella ei tapahdu jotakin muuta, Hovi miettii.