Moni on pian uuden edessä. Kesätyöt alkavat, ja uuteen työhön sopeutuminen ottaa aina oman aikansa.
Osalla sopeutuminen jatkuu läpi kesän. Esimerkiksi espoolainen Usva Uusikumpu, 22, on kesällä töissä kahdessa eri paikassa.
Lähtökohtaisesti hän on maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin asiantuntijatehtävissä metsäyhtiö UPM:llä sekä tiistaisin ja perjantaisin Nordealla. Niinpä hän vaihtaa työpaikkaa jopa kolme kertaa viikossa.
UPM:n pesti on kesätyö, mutta Nordealla Uusikumpu aloitti jo viime vuonna.
Syksyllä Uusikumpu aloittaa viidennen vuotensa informaatioverkostojen opiskelijana Aalto-yliopistossa. Hän tekee kahta työtä pääasiassa kokemuksen vuoksi: ennen valmistumistaan hän haluaa saada merkityksellistä työkokemusta useasta yrityksestä.
Rahastakaan ei ole haittaa. Myös Uusikummun aviomies on opiskelija eikä käy tällä hetkellä töissä.
Videolla Usva Uusikumpu kertoo, miten hän valmistautuu työpaikan vaihtamiseen.
Uusikumpu uskoo, että eri tehtäviin totuttautuminen voi joskus olla hankalaa. Hänen pitää myös pysyä tarkkana.
– Aamuisin pitää olla hereillä, että mihin oikein olen menossa. Aika helposti saattaisi käydä niin, että otan väärän koneen.
Hän ei kuitenkaan koe työpaikan vaihtamista keskellä viikkoa rankkana, vaan pikemminkin hauskana, koska hän pitää vaihtelusta.
– Jos vaikka toisessa paikassa on vaikea juttu kesken, saa hetkeksi ajatukset muualle. Pääsee keskittymään muihin vaikeisiin juttuihin, hän naurahtaa.
Uusikumpu on myös tottunut vaihteluun. Hän on aiemminkin tehnyt useampaa työtä yhtä aikaa, joskus jopa kolmea.
Rautalampilainen Moona Laitinen, 14, on tänä kesänä ensimmäistä kertaa töissä. Hänellä työpaikkoja on kolme: kaksi eri S-markettia sekä kansallispuiston kesäkahvila.
Laitisen mukaan hänen ikäiselleen ei tarjota pitkiä kesätöitä. Niinpä hän kysyi töitä useammasta paikasta, ja hyväksyi lopulta kolme työtarjousta.
– Vähän jännittää, miten jaksan. Uskon kuitenkin, että jaksan hyvin, koska työ on varmasti todella kivaa.
Laitisen kesätyöt alkavat myöhemmin kesäkuussa, ja hän uskoo sopeutuvansa paikkoihin hyvin. Vaikka työpaikka vaihtuu, työtehtävät pysyvät todennäköisesti melko samanlaisina.
– Uskon, että työt menevät hyvin ja onnistun niissä.
Useaa työtä tekevien määrä kasvanut
Nordeasta ja UPM:ltä kerrotaan, että on harvinaista, että työntekijä on samaan aikaan töissä myös muualla.
S-ryhmässä suurin osa kesätyöntekijöistä työskentelee yhdessä toimipisteessä. Rekrytoinnin päällikkö Annina Hyvösen mukaan työntekijä voi kuitenkin työskennellä myös useassa eri toimipisteessä ja saada vaihtelua arkeen.
Kun Yle kysyi kesätöistä yleisöltä, muutama ilmoittautui ja kertoi tekevänsä montaa työtä päällekkäin. Ilmiö ei siis ole täysin poikkeuksellinen.
Yhä useampi suomalainen tekeekin useampaa kuin yhtä työtä. Tilastokeskuksen mukaan heidän määränsä on kasvanut kolmen viime vuoden aikana 27 000 ihmisellä.
Viime vuonna sivutöitä teki 136 000 suomalaista, mikä on runsaat viisi prosenttia työikäisistä.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella
Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.