Helsingin Hakaniemessä on tapahtunut suuri vesivahinko. Helsingin kaupungin pelastuslaitos sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) ovat kohteessa.
Putkirikon vuoksi vettä on vuotanut reilusti kiinteistön sisälle ja sisäpihalle.
Vesivahinko tapahtui osoitteessa Hakaniemenranta 1, jossa sijaitsee useiden suurien ammattiliittojen toimistorakennus Metallitalo. Talossa toimii muun muassa Teollisuusliitto.
Muita talossa toimivia ammattiliittoja ovat muun muassa Paperiliitto sekä kuljetusalan liitot Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto (AKT), Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU), Rautatiealan Unioni (RAU), Ilmailualan Unioni (IAU) ja Merimies-Unioni.
Rakennuksessa oli vuosina 1967–2018 myös ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n päätoimisto.
Vesi on valunut katutasosta kellarikerrokseen, kertoo palomestari Sami Lappalainen. Vaaraa on Lappalaisen mukaan aiheuttanut se, että kiinteistössä on useita muuntamoita ja sähköpääkeskuksia.
– Vettä oli runsaasti rakennuksen sisällä, Lappalainen sanoo.
Palomestari arvioi, että pelastuslaitos on kohteessa vielä useita tunteja. Paikalla on myös kaksi sopimuspalokuntaa pumppaamassa vettä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen kohteeseen perjantaiaamuna kello 06.09. Pelastuslaitos on saanut vedenvuodon hallintaan. Vuodon syytä tutkitaan.
Oletko paikan päällä? Voit lähettää meille uutiskuvan tai -videon osoitteessa yle.fi/uutiskuva.