Vaasan kaupunginhallitus on päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle kolmen Vaasan seudun jätelautakunnan jäsenen pidättämistä toimistaan.
Taustalla on useita vuosia jatkunut kiista siitä, kuka poltettavan jätteen ja lietteen kuljetukset ostaa.
Jätelautakunnan toistuvien päätösten mukaan kiinteistön omistajilla on oikeus valita sekä kiinteää jätettä että jätevesilietettä kuljettava kuljetusyhtiö itse. Etelä-Pohjanmaan ely-keskus ja Vaasan hallinto-oikeus ovat molemmat todenneet, että menettelytapa on ristiriidassa jätelain kanssa.
Huhtikuussa Vaasan seudun jätelautakunta vuosien hangoittelun jälkeen päätti kunnallistaa poltettavan jätteen ja lietteen kuljetuksen.
Etelä-Pohjanmaan ely-keskus on kuitenkin tehnyt asiasta Pohjanmaan poliisille tutkintapyynnön ja asiasta on aloitettu esitutkinta.
Pohjanmaan poliisin mukaan tutkintanimikkeinä ovat jätelain rikkominen ja virkavelvollisuuden rikkominen. Teosta epäillään niitä jätelautakunnan jäseniä, jotka ovat päättäneet ja äänestäneet ely-keskuksen vaatimuksia vastaan.
Jätelautakunnan jäseniä kuultu
Kaupunginhallitus oli lautakunnan jäsenten toimesta pidättämisen kannalla jo toukokuisessa kokouksessaan, mutta silloin kyseisille henkilöille annettiin hallintolain mukainen mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta.
Kaikki kuultavat käyttivät hyväkseen tilaisuuden tulla kuulluiksi.
Kuuleminen ei kuitenkaan tuonut muutosta aiempaan arvioon, joka todettiin asian valmistelussa.
Sen mukaan osa jätelautakunnan jäsenistä on toimillaan edistänyt lautakunnan tekemissä päätöksissä lainvastaista tilaa huolimatta hallinto-oikeuden ja ely-keskuksen päätöksistä.
Kaupunginhallitus esittää kuntalakiin nojaten, että jätelautakunnan kolme jäsentä pidätetään toimistaan poliisin esitutkinnan ja mahdollisesti sitä seuraavan oikeudenkäynnin ajaksi.
Mikäli syytteitä ei nosteta, ei edellytyksiä toimesta pidättämiselle enää ole.
Ely-keskus asetti uhkasakon
Pitkään jatkunut lainvastainen tilanne tulee todennäköisesti aiheuttamaan jätelautakunnalle, eli käytännössä isäntäkunta Vaasalle huomattavat sakot.
Etelä-Pohjanmaan ely-keskus asetti Vaasan seudun jätelautakunnalle viime vuoden marraskuussa 40 000 euron suuruisen uhkasakon. Tammikuussa 2024 se päätti uudesta, 50 000 euron uhkasakosta, joka nousee 15 000 eurolla kolmen kuukauden välein, kunnes jätelautakunta muuttaa päätöstään. Huhtikuussa summaksi tuli siis 65 000 euroa.
Jätelain noudattamista valvova ely-keskus on toistuvasti kehottanut jätelautakuntaa valitsemaan kunnallisen jätteenkuljetuksen. Lautakunta taas on toistuvasti halunnut antaa kiinteistönomistajan päättää jätteidensä kuljettajan.