Suunnistuksen maailmanmestari Pasi Ikonen, 44, on kuollut

Suunnistuksen maailmanmestari Pasi Ikonen on kuollut 44 vuoden iässä. Ikonen kärsi parantumattomasta astrosytooma-nimisen aivokasvaimen aiheuttamasta taudista.

Suunnistaja Pasi Ikonen mustavalkokuvassa.
Suunnistaja Pasi Ikonen on kuollut parantumattoman aivokasvaimen aiheuttamaan sairauteen. Kuva: Jyrki Ojala

Entinen maajoukkuesuunnistaja, maailmanmestari Pasi Ikonen on kuollut 44-vuotiaana. Ikonen kuoli pitkäaikaisen aivokasvaimen aiheuttaman sairauden uuvuttamana perjantain ja lauantain välisenä yönä saattohoitoyksikössä.

Kuoleman vahvisti Ylelle Ikosen puoliso Piia Randell lauantaiaamuna. Parilla on kolmevuotias tytär.

– Pasi kuoli rauhallisesti. Hän oli jo kauan sitten tehnyt sovun väistämättömän tilanteen kanssa, puoliso kertoi.

Ikonen voitti pikamatkan MM-kultaa Tampereella vuonna 2001 ja oli nelinkertainen MM-mitalisti.

Ikonen saavutti viimeisen MM-mitalinsa vuonna 2011. Tuolloin hän oli toinen pitkän matkan kilpailussa Savoie–Grand Revardissa Ranskassa.

Ikonen kärsi pitkään alkoholismista, mutta hän raitistui vuonna 2018 Minnesota-hoitojen avulla. Urheilu-uransa huippuvuosina hän kärsi lisäksi vaikeista psyykkisistä ongelmista, kuten masennuksesta ja ahdistuksesta.

Vuonna 2017 Ikonen sai diagnoosin parantumattomasta astrosytooma-nimisestä aivokasvaimesta. Löydös tehtiin sattumalta sairaalassa, kun Ikonen oli kaatunut pyörällä metsässä, jossa oli suunnittelemassa suunnistuskartan pohjia.

Aivokasvainta operoitiin useasti, ja viimeisinä vuosinaan Ikonen turvautui suunnistaessaan erilliseen pääsuojukseen, sillä hänen kalloluustaan puuttui merkittävä osa.

Liikuntatieteiden kandidaatiksi valmistunut, ammattivalmentajan tutkinnon suorittanut Ikonen työskenteli Kaarinan kaupungin liikuntatoimen palveluksessa niin kauan kuin voimat riittivät.

Ikonen tunnettiin ammattilaisurallaan suunnistajana, joka ei käyttänyt kompassia edes pimeässä metsässä.

Vielä viime vuonna Ikonen osallistui mm. Jukolan viestiin ja järjesti yhtiökumppaniensa kanssa suunnistustapahtumia.

– Pasi rakasti intohimoisesti suunnistusta ja kaikkea siihen liittyvää. Olen onnellinen, että hän sai vakavasta sairaudestaan huolimatta olla niin pitkään lajin kanssa aktiivinen, Piia Randell sanoo.

Raahen Vihannista kotoisin ollut Ikonen haudataan Turkuun, jossa hän asui pitkään.

Juttua korjattu 3.8. 2024 10.45: Oikaistu otsikkoon ja leipätekstiin Ikosen ikä oikein. Pasi Ikonen ehti täyttää 44 vuotta ennen kuolemaansa.

Juttua täydennetty kello 11.30 Ikosen puolison kommentein.