Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Mitä ihmettä Marko Saloranta teki Helmareille vain parissa päivässä? Asiantuntijat hehkuttavat muutosta: ”Absurdia”

Yle Urheilun asiantuntija Essi Sainio arvioi, että pelaamattomuus saattoi näkyä Tinja-Riikka Korpelan virhearviossa, josta Hollanti iski avausmaalin.

Marko Saloranta kuvassa.
Marko Salorannan taktiikat purivat tiistaina. Kuva: Kalle Parkkinen / Lehtikuva

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen kaksi EM-karsintaottelua Hollantia vastaan olivat kuin yö ja päivä.

Perjantaina Rotterdamissa Helmarit pääsi hädin tuskin etenemään maalintekosektorille ja hävisi 0–1.

Tiistaina Tampereella Marko Salorannan luotsaama Suomi hallitsi ottelutapahtumia jopa siinä määrin, että 1–1-tasatulos Fifa-rankingissa sijalla kahdeksan majailevaa Hollantia vastaan tuntui karvaalta.

Yle Urheilun asiantuntija Essi Sainio kiitteli Helmarien parissa päivässä muuttunutta peli-ilmettä.

– Aivan ensimmäisistä sekunneista lähtien näki, että Suomi on tullut tänne riistämään, raastamaan ja tekemään prässin sataprosenttisen huolellisesti, Sainio sanoi.

Samaa mieltä oli toinen asiantuntija Hanna Ruohomaa.

– Löytyi rohkeutta pitää palloa. Oltiin hyökkäyskolmanneksella, missä Hollannissa käytiin vain kääntymässä pari kertaa. Nyt siellä oikeasti oltiin ja pidettiin palloa, Ruohomaa hehkutti.

– Nyt vähän tarjottimella annettiin voittoa. Tuntuu absurdilta sanoa, että Hollantia vastaan olisi pitänyt voittaa, kun peli Hollannissa oli tähän verrattuna aivan erilainen ja todella huono.

Saloranta kertoi ottelun jälkeen olevansa joukkueesta ”äärettömän ylpeä”. Päävalmentajan mukaan kotiyleisön tuki siivitti joukkueen kovaan suoritukseen.

– Olemme kaikki pettyneitä tulokseen. Kuulostaa totta kai hullulta, mutta kun katsoo matsia, olisimme ansainneet voiton, Saloranta sanoi.

Marko Salorannan haastattelu.
Katsojia Tammelan stadionilla.
Ottelua seurasi paikan päällä Tammelassa noin 8 000 katsojaa. Kuva: Kalle Parkkinen / Lehtikuva

Korpelalta karmea virhearvio

Helmarit aloitti ottelun pirteästi, mutta vierasjoukkue pääsi juhlimaan avausmaalia, kun Suomen kokeneelta maalivahdilta Tinja-Riikka Korpelalta nähtiin karmaiseva virhearvio 17. peliminuutilla.

Joukkueen kapteenina toimiva Korpela antoi heikommalla vasemmalla jalallaan heppoisen syötön, jonka Lineth Beerensteyn onnistui katkomaan. Myös perjantaina Suomea kurittaneella hollantilaisella oli helppo työ viimeistellä.

Näin Hollanti meni 1–0-johtoon.

Korpela siirtyi kaudeksi 2023–2024 Tottenhamista AS Romaan, mutta ottelumäärät jäivät vaatimattomiksi muun muassa loukkaantumisen takia.

Essi Sainion mukaan pelaamattomuus saattoi näkyä Korpelan ratkaisussa.

– Täytyy kyllä ihmetellä, että lähtee vasemmalla jalalla huonosta asennosta yrittämään laidanvaihtoa. Aika riski oli. Korpela on kokenut pelaaja, hänellä sattuu näitä hyvin harvoin, Sainio sanoi.

– Vähän uhkarohkea ja hölmö virhe.

Korpela oli joukkueestaan ylpeä pelin jälkeen.

– Totta kai minua harmittaa virhe, josta he pääsivät tekemään sen... varmaan heidän ainoa paikkansa. Mutta sellaista se on ja maalivahdin paikka on raadollinen. Siinä virhe näkyy tulostaululla, Korpela sanoi.

Rantalalta jälleen kaukolaukausmaali

Huippukauden Leicesterissä pelannut Jutta Rantala huudatti yleisöä 77. minuutilla, kun hän laukoi upealla vasemman jalan kudillaan pallon yläkulmaan Ria Ölingin riiston ja syötön jälkeen.

Jutta Rantalan osuma.

Sainio huomauttaa, että maalipaikka syntyi Suomen pelisuunnitelmasta, joka nojasi hyökkäyspään pitkiin palloihin.

– Laitetaan pitkä pallo, mutta mennään myös kakkospalloille. Niitä Suomi hävisi tässä pelissä ehkä vähän liikaa. Tässä tilanteessa kakkospallo voitetaan.

Rantalakin oli ottelun jälkeen pettynyt tasapeliin.

– Hyvä piste kuitenkin. Paransimme viime pelistä. Esitykseen voi olla tyytyväinen, mutta kyllä näillä paikoilla olisi pitänyt voittaa.

Suomi vei ottelun maalintekoyritykset 11–6. Olga Ahtisella oli huippupaikka vielä 89. minuutilla, mutta Tottenham-keskikenttä vetäisi yli maalin.

Suora kisapaikka omissa käsissä

Suomi kohtaa EM-karsinnoissa vielä Norjan kotonaan 12.7. ja Italian vieraissa 16.7.

Hollanti johtaa lohkoa seitsemällä pisteellään. Norja ja Italia pelasivat 1–1-tasapelin ja ovat viidessä pisteessä. Suomella on neljä pistettä.

Sijoitus kahden parhaan joukossa ja suora EM-kisapaikka ovat siis Helmarien omissa käsissä.

– Ne ovat tärkeitä matseja meille ja kaikki on omissa käsissä. Olemme kehittyneet niin paljon viimeisissä peleissä, joten uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet, Eveliina Summanen sanoi.