Kasvutalous menee rakennetun kulttuuriympäristön vaalimisen edelle, eikä virkamiehillä sen paremmin kuin kansalaisillakaan ole riittävästi mahdollisuutta vaikuttaa oman ympäristönsä kehittämiseen.
Nämä päätelmät tekee filosofian maisteri Reetta Nousiainen tuoreessa museologian alan väitöskirjassaan.
Rakentamishankkeisiin liittyy myös ikävää kielipeliä, Nousiainen sanoo.
– Ympäristön puolustaminen käännetään usein kehityksen vastustamiseksi, hän kuvailee.
Nousiaisen väitöskirjan otsikko on Sattuman varassa – ristiriitaisuus rakennussuojelussa. Tutkimuksen mukaan rakennetun kulttuuriympäristön vaalimistavoitteiden ja käytännön toteutuksen välillä on ristiriitaa, joka aiheutuu suojelun sattumanvaraisuudesta.
Sattumanvaraisuus johtuu osin siitä, että suojelukysymykset ratkotaan pääasiassa kunnissa, eikä niissä aina ole kulttuuriympäristöasioissa riittävästi osaamista tai resursseja, Nousiainen toteaa.
Suurissa kaupungeissa ongelmia ei yleensä ole, mutta pienessä kunnassa koko teknisestä toimesta saattaa vastata vain yksi ihminen. Paikallisesti merkittäviä rakennuskohteita ei välttämättä myöskään arvosteta tai tunnisteta siten kuin valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäviä kohteita.
Sääntelyn sujuvoittaminen on tutkijan mukaan aiheuttanut sen, että lakikin ohjaa vain näennäisesti ottamaan kulttuuriympäristön huomioon. Lakiuudistukset uhkaavat heikentää ihmisten vaikuttamismahdollisuuksia edelleen, hän sanoo.
Korjaussarja madaltaa purkamiskynnystä
Marinin hallitus toteutti lakiuudistuksen, jonka piti tulla voimaan ensi vuoden alusta. Orpon hallitus on nyt muokannut uutta rakentamislakia ja teettänyt siihen ”korjaussarjan”, jonka tavoitteena oli purkaa normeja ja sujuvoittaa sääntelyä rakentamisessa.
Kevään lausuntokierroksella lakiesitys sai kritiikkiä siitä, että se kaventaa valitusoikeutta ja helpottaa rakennusten purkamista.
– Sääntelyn sujuvoittaminen tarkoittaa asukkaiden kannalta osallistumismahdollisuuksien kaventumista, Reetta Nousiainen toteaa. Tutkijan mukaan sekä tavallisilla kansalaisilla että viranhaltijoilla on jatkossa vähemmän työkaluja puuttua kulttuuriympäristön kehittämiseen, jos lakiuudistus menee läpi.
Nousiainen pelkää, että Suomessa on unohdettu, mihin 1970-luvun purkamisaalto johti.
– Nyt kadutaan monia 70-luvulla tehtyjä ratkaisuja. Kadummeko tulevaisuudessa samalla tavalla sitä, että rakennuksia taas puretaan lyhytnäköisesti ja tuhlaillen?
”Kaavaratkaisu on kompromissien tulos”
Asemakaavasuunnittelija Mauri Hähkiöniemi Jyväskylän kaupungilta sanoo, että Jyväskylässä rakennussuojelu ei ole sattumanvaraista.
– Ainahan kaavaratkaisu on kompromissien tulos, mutta todella paljon kaavoituksessa mietitään nykyään rakennetun ympäristön kulttuuriarvoja ja nimenomaan suojelua, hän sanoo.
Valtakunnallisesti ja alueellisesti merkittävissä kulttuuriympäristöissä suojeluratkaisut on Hähkiöniemen mukaan helppo tehdä. Paikallisesti arvokkaiden rakennusten suojeleminen on vaikeampaa, sillä silloin muiden tavoitteiden sijaan puntarissa voivat painaa enemmän esimerkiksi kunnan kasvutavoitteet.
– Monesti purkamista puoltaa se, että alueella on jo palveluja. Se tulee tehokkaampaan käyttöön, kun purettavan rakennuksen tilalle saadaan lisää asuntoja, Hähkiöniemi toteaa.
Asemakaavasuunnittelija jakaa tutkijan huolen siitä, että normien purku lainsäädännössä uhkaa heikentää suojelutavoitteita.
Erityisen huolissaan Mauri Hähkiöniemi on valitus- ja osallistumisoikeuden kaventumisesta. Hänen mukaansa kaavoittajakin haluaa vaalia rakennettua kulttuuriympäristöä.
– Se on paljon haastavampaa, jos työkaluja viedään pois eikä laki anna meille mahdollisuuksia tehdä sitä vaalimistyötä.
Rakentamislain korjattu esitys on tulossa eduskunnan käsittelyyn syksyllä.
Reetta Nousiaisen rakennussuojelua käsittelevä väitöskirja tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa tänään. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa yliopiston sivulla.