Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

EM-kisojen lipunmyynti epäonnistumassa täydellisesti – nyt jyrähtää Euroopan yleisurheilupomo

Euroopan yleisurheiluliitto erittäin pettynyt EM-kisojen lipunmyyntiin. Suomalaispäättäjä kertoo, että edes patistelu ei tehonnut italialaisiin järjestäjiin.

Kristiina Mäkelä kolmiloikan karsinnassa.
Kristiina Mäkelän hyppäämistä kolmiloikan karsinnassa seurasi hyvin harvalukuinen yleisö. Tähän näkyyn saadaan tyytyä läpi kisojen. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

ROOMA

– Emme todellakaan ole tyytyväisiä tilanteeseen. Luvut eivät ole lainkaan sellaisia kuin pitäisi.

Euroopan yleisurheiluliiton bulgarialaisen puheenjohtajan Dobromir Karamarinovin lausunto Yle Urheilulle torstaina Roomassa kertoo olennaisen.

EM-kisojen lipunmyynti on epäonnistumassa täydellisesti, eikä katsojakapasiteetiltaan noin 35 000 katsojaa vetäväksi kutistettu Stadio Olimpico ole täyttymässä yhtenäkään kisapäivänä.

Italian yleisurheiluliiton puheenjohtajan, kisajärjestelyjä vetäneen Stefano Mein konklaavi on joutunut pudottamaan jo alkujaankin huokeita lipunhintoja jopa 40 prosenttia.

”100 000 lippua myyty”

– Kisoihin on myyty yhteensä noin 100 000 lippua, Mei arvioi Yle Urheilulle torstaina.

Ainakin perjantaina aamusessiossa näytti siltä, että joko arvio sisältää ilmaa tai osa lipun hankkineista ei tullut paikalle.

Katsomo on lähes tyhjillään yleisurheilun EM-kisoissa.
Jalkapallossa jopa yli 70 000 katsojaa vetävä Stadio Olimpico on yleisurheilun EM-kisoihin kutistettu noin 35 000 ihmistä imeväksi areenaksi. Tungosta ei ole luvassa. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures
Katsomo on lähes tyhjillään yleisurheilun EM-kisoissa.
Perjantaina aamulla stadionilla ei tarvinnut olla huolissaan henkilökohtaisesta tilasta. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

Italia kuuluu yleisurheilussa perinteisiin eurooppalaisiin valtamaihin muun muassa 145 EM-mitalillaan, mutta aikuisten arvokisat maassa on järjestetty edellisen kerran 37 vuotta sitten. Suuresta yleisömenestyksestä ei voitu puhua myöskään MM-kisoissa 1987 saati EM-kisoissa 1974.

– Olympiavuoden EM-kisat ovat aina vaikeat myydä. Yleisellä tasolla Italiassa on paljon helpompaa myydä yhden päivän tapahtumia kuin harvoin järjestettäviä pitkiä arvokisoja. Koronapandemia iski Italiaan todella rajusti, eivätkä yleisötapahtumien kävijämäärät ole palanneet entiselle tasolle, entinen suurjuoksija Mei selitti.

– Se, että on olympiavuosi, ei ole kelvollinen selitys heikolle myynnille. Olympiavuonna on järjestetty EM-kisat jo vuodesta 2012, ja ne ovat jo olennainen osa eurooppalaista yleisurheilukalenteria, puheenjohtaja Karamarinov kuittaa.

Kisat eivät näy missään

Vaikka yksi yleisötapahtuma uppoaa helposti Rooman kaltaiseen miljoonametropoliin, rajansa kaikella. Yleisurheilun EM-kisat eivät näy kaupungissa millään lailla muualla kuin ytimessään eli olympiastadionin ympäristössä.

Pentti Kahma Rooman EM kisojen moukarinheiton palkintojenjaossa 1974.
Stadio Olimpicon lehtereillä oli väljää myös 1974 syyskuussa, kun Pentti Kahmalle ojennettiin kiekonheiton kultamitali. Kuva: All Over Press

Euroopan yleisurheiluliiton hallituksessa istuva Antti Pihlakoski sanoo, että kisojen vaisusta markkinoinnista huomautettiin italialaisjärjestäjille useita kertoja.

– Kun yhdellä tarkastuskäynnillä teimme kaupungilla jonkinlaisen pikagallupin, kukaan ei ollut edes tietoinen, että tällaiset kisat järjestetään. Kun markkinointi menee näin pieleen, huono yleisömenestys on siitä looginen seuraus, Pihlakoski linjaa.

Urheilijoihin vedottu

Italian lajiliitto on vedonnut jopa urheilijoihinsa, jotta nämä houkuttelisivat väkeä paikalle. Kaikki tähtiurheilijat eivät ole halunneet osallistua ponnisteluihin.

– En tunne taustaa tarkemmin, mutta esimerkiksi Gianmarco Tamberi (korkeushypyn hallitseva olympiavoittaja ja maailmanmestari) ei halunnut jostain syystä osallistua millään tavalla kisojen menekinedistämiseen.

Lipunmyynti ei ole ainoa asia, joka on mennyt pieleen. Urheilijoiden logistiikkakokemukset ovat hyytäviä lähtien kuljetuksista ja siitä, ettei heille ole esimerkiksi maali- tai haastattelualueelle toimitettu vettä.