Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ruotsalaisessa yleisurheilussa ennennäkemätön tilanne – Norjalla hurja määrä mestariehdokkaita

Ruotsi voi yltää EM-kisoissa mitaleille niin 10 000 kuin 100 metrilläkin. Norjalla on Roomassa valtavasti laajuutta.

Henrik Larsson.
Henrik Larsson on ollut aiemmin hallissa 60 metrin EM-pronssilla. Kuva: EPA-EFE

Yleisurheilun EM-kisat 7.6–12.6. Ylen kanavilla. Katso kisojen aikataulu ja lähetystiedot tästä linkistä.

Ruotsi on loistanut viime vuosien yleisurheilun arvokisoissa seiväshyppääjä Armand Duplantisin, kiekonheittäjä Daniel Ståhlin sekä kilpakävelijä Perseus Karlströmin ansiosta.

Moninkertainen ME-mies Duplantis on myös EM-Roomassa ylivertainen voittajasuosikki, mutta hänen jälkeensä sinikeltaisten toinen vahva kultakanditaatti tulee pitkiltä kestävyysmatkoilta. 28-vuotias Andreas Almgren ampaisee päätöspäivänä pidettävään 10 000 metrin kisaan suurena mestarisuosikkina.

Entinen keskimatkojen juoksija paineli keväällä kaikkien aikojen Euroopan tilaston kolmosajan (26.52,87). Almgrenin menestysodotuksia puoltaa hänen kirinsä muihin 10 000 metrin juoksijoihin nähden. Ruotsalainen olisi myös 5 000 metrillä kova tekijä, mutta Roomassa hän juoksee ainoastaan kympin.

Andreas Almgrean tulee voittajana maaliin.
Suomessakin kisannut Andreas Almgren jahtaa ensimmäistä aikuisten arvokisamitaliaan. Kuva: Matti Raivio / All Over Press

Ruotsalaisilla on miesten juoksumatkoilla ainutlaatuinen tilanne, sillä mitalimahdollisuus on samoissa kisoissa myös 100 metrillä. 24-vuotias Henrik Larsson on porhaltanut tällä kaudella hurjan Ruotsin ennätyksen 10,08 ja lähti kisoihin tilaston kuudentena. Jalkapallolegenda ”Henke” Larssonin kaima havittelee vähintään finaalipaikkaa, mutta huippuonnistumisella mitalikaan ei ole mahdotonta.

Miesten 10 000 metrillä ruotsalaisurheilija ei ole yltänyt ikinä EM-mitaleille. Miesten satasella Lennart Stantdberg oli pronssilla vuonna 1938. Ruotsalaisista pikajuoksijoista puhuttaessa hyvässä muistissa on Johan Wissmanin 200 metrin hopeamitali vuoden 2006 Göterborgin EM-kotikisoista.

Jakob Ingebrigtsen.
Jakob ja Henrik Ingebrigtsen tuulettivat kuusi vuotta sitten kaksoisvoittoa. Kuva: EPA-EFE / Srdjan Suki

Ingebrigtsen jälleen kaksoisvoiton makuun?

Norjalainen yleisurheilu on kehittynyt viimeisen 5–10-vuoden aikana hurjasti niistä päivistä, jolloin maan ainut varteenotettava mitalikandidaatti oli keihästähti Andreas Thorkildsen. Roomassa maalla on useita mestarikandidaatteja.

Miesten 1 500 metrillä kestävyysjuoksuhirmu Jakob Ingebrigtsen hakee kolmatta peräkkäistä EM-kultaansa. Tällä matkalla Norjalla on erinomaiset saumat kaksoisvoittoon, sillä Narve Gilde Nordås pokkasi viime kesänä Ingebrigtsenin vanadevessä MM-pronssia. Brittijuoksijoiden Josh Kerrin ja Jake Wightmanin ollessa poissa, norjalaiskaksikko on paperilla ylitse muiden.

Ingebrigtsenillä on ennestään kokemusta kaksoivoitosta, sillä kuusi vuotta sitten 17 vuoden ikäisenä hän oli Berliinin EM-kisojen 5 000 metrillä ykkönen ja isoveli Henrik kakkonen. Roomassa Jakob on myös 5 000 metrillä selvä ykkössuosikki ja Nordås potentiaalinen mitalikandidaatti.

Henriette Jaeger.
Henriette Jaeger on juossut 200 metriä parhaimmillaan 22,58. Kuva: EPA-EFE

Norjalla on juoksumatkoilla rutkasti laatua. Norjan Sondre Nordstad Moen on puolimaratonilla tilastoykkönen. 400 metrin aidoissa ME-mies Karsten Warholmilla on puolitoista sekuntia parempia aika (46,70) kuin tilaston kakkosella, Italian Alessandro Siblialla.

Naisten 200 metrillä on yllättävä mestaruussauma. Norjan nuori Henriette Jaeger on Euroopan tilastossa viidentenä, mutta hänen edellään olevista urheilijoista peräti kolme puuttuu viivalta. Viime kesänä Espoossa alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuden voittanut ja MM-kisoissa kuudenneksi yltänyt Håvard Bentdal Ingvaldsen kuuluu 400 metrillä mitaliehdokkaiden joukkoon.

Kymmenottelussa norjalaisilla on puolestaan kaksi EM-mitaleille kykenevää urheilijaa. Markus Rooth ja (8 608) ja Sander Skotheim (8 590) olivat viime kesän Euroopan tilastossa sijoilla kolme ja neljä.