Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jyväskylässä Tikan uimarannan tuntumassa jätevettä on päässyt järveen – uimista ei suositella

Jäteveden ylivuoto havaittiin maanantaina. Tänään vedestä otetaan näytteitä.

Rannalla oleva penkki, johon on kiinnitetty uintikiellosta kertova lappu.
Tikan uimarannalta otetaan vesinäytteitä tänään tiistaina. Kuva: Jussi Lindroos

Jyväskylän vesihuollosta vastaavan Alvan jätevesiverkossa havaittiin ylivuoto maanantaina. Vuotopaikka oli Tikan uimarannan läheisyydessä.

Uimarannan lähimaastoon oli valunut jätevettä, josta osa oli päässyt Päijänteeseen.

Vuodon aiheutti tukkeutunut viemäri, ja sen korjaustyöt aloitettiin heti. Uimarannalla uimista ei suositella toistaiseksi.

Alva on selvittänyt tilannetta sekä Jyväskylän kaupungin että Ely-keskuksen ympäristöviranomaisten kanssa.

Vesinäytteitä otetaan tänään tiistaina, ja niiden perusteella tehdään jatkosuositukset uimarannan käytöstä.