Hossan kansallispuisto ja Säynäjäsuon ulkoilualue ovat suomussalmelaisten matkailusuosikit oman kotikunnan alueella.
Suomussalmelaisten kotikuntamatkailua kartoitettiin tänä keväänä kyselyllä, jonka perusteella suomussalmelaiset ovat aktiivisia kotikunnassa matkailijoita. Suosituinta on luontomatkailu, mutta myös kulttuuri- ja historiamatkailulla riittää kiinnostusta.
Vastausten perusteella kotikunnan matkakohteista suosituimpia ovat Hossan kansallispuisto, Säynäjäsuon ulkoilualue, Raatteen alue, kesäteatteri ja elokuvateatteri. Kätkettyinä helminä esiin nousivat muun muassa Varisköngäs, Pesiön retkeilyreitti ja Kalmosärkkä.
Kyselyn tuloksia käytettiin restonomiopiskelija Anniina Niemelän opinnäytetyössä, ja työ toimii samalla oppaana Suomussalmen kotikuntamatkailun kehittämiseen. Niemelä työskentelee kunnan hallintojohtajana.
Hänen mukaansa kotikuntamatkailu on yksi keino edistää kuntalaisten hyvinvointia sekä samaistumista omaan asuinkuntaan. Hän kertoo, että kotikuntamatkailua tulisi nostaa ilmiönä enemmän esille.
– Ihminen ei välttämättä tiedosta, että matkailee kotikunnassa. Se voi olla esimerkiksi lenkki tuttuun luontokohteeseen, Niemelä sanoo.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.