Harry Kanen kuva Englannin harjoitusleiriltä.
Kuva: UEFA via Getty Images

Maailman parhaan maalintekijän salaisuudet

Harry Kanen laukaisutekniikkaa ja viimeistelytaitoa on kehuttu liki täydelliseksi. Niin täydelliseksi, että MM-jalkapallon kaikkien aikojen maalintekijäkin katselee kateellisena.

Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jalkapallon EM-kisat Ylen kanavilla 14.6.–14.7. Siirry kisasivustolle tästä linkistä. Englanti kohtaa Tanskan torstaina klo 19 alkavassa ottelussa.

Edes murto-osa, kuului Miroslav Klosen toive.

Jos saksalaista hyökkääjälegendaa olisi siunattu edes pienellä palalla Harry Kanen potkutekniikasta, maaleja olisi kuulemma tullut vaikka millä mitalla.

– Jos minulla olisi ollut siitä edes viisi prosenttia, olisin tehnyt varmaan 30 maalia MM-kisoissa, Klose ihaili saksalaislehti Weltin mukaan.

Lupaus kuulostaa kovalta, koska Klose on yksi kaikkien aikojen maajoukkuehyökkääjistä. Hänen 16 maaliaan MM-kisoissa on ennätyslukema.

– Hänen viimeistelynsä on yhtä tarkkaa kuin tennispelaajan syöttö. Hän tekee jalallaan ja nilkallaan sen, minkä tennispelaaja tekee kädellään. Asento on aina sama, mutta hän liikuttaa jalkaa eri tavoin. Maalivahdit eivät voi ennakoida laukauksen suuntaa. Se on kiehtovaa, Klose jatkoi, kuin kuuluisa taiteilija toisen maestron siveltimenvetoja seuraten.

Harry Kane ja parhaan maalintekijän palkinto.
Harry Kane tekee maalin Tottenhamin paidassa.
Harry Kane tekee maalin Bayern Münchenin paidassa.

Kane, 30, on sukupolvensa lahjakkain maalintekijä.

Hän on tehnyt yhteensä 400 maalia. Hän on sekä Tottenhamin että Englannin kaikkien aikojen paras maalintekijä. Päättyneeksi kaudeksi hän siirtyi Bayern Müncheniin.

Englannin Valioliigan kolminkertainen maalikuningas pokkasi palkinnon heti myös Saksassa. Kane teki 32 ottelussa 36 maalia. Lähin uhkaaja jäi kahdeksan osuman päähän.

Kane oli EM-karsintojen neljänneksi paras maalintekijä. Hän iski kahdeksan kertaa, ja edelle ylsivät Belgian Romelu Lukaku, Portugalin Cristiano Ronaldo sekä Ranskan Kylian Mbappé.

Englanti teki karsinnoissa 22 maalia, joten Kane viimeisteli osumista yli kolmasosan. Hän jäi ilman maalia vain kahdesti.

– Mikään ei ole sattumaa, eikä kukaan pysty tekemään tuollaisia määriä maaleja ilman hirvittävää toistomäärää vuosikausien ajalta. Sieltä kumpuaa suoritusvarmuus, jolla hän osuu palloon. Vedot eivät kovin usein sinkoile minne sattuu, Yle Urheilun asiantuntija Erkka V. Lehtola kertoo.

Toinen asia on silmässä, joka osaa tunnistaa pallon liikkeen tarkasti.

Harry Kanen klassinen sisäsyrjäviimeistely Italian verkkoon. Video: Aleksi Hyvönen / Yle

Kalibroitu vaaka

Heti ensimmäinen karsintamaali teki Kanesta yksin Englannin kaikkien aikojen maalintekotilaston ykkösen. Karsintojen päättyessä hänellä oli 62 maalia 89 ottelusta. Wayne Rooney on jäänyt yhdeksän osuman päähän, vaikka ehti pelata yli 30 maaottelua enemmän.

– Tiesin, ettei siinä menisi kauaa, mutta tuo oli nopeaa. Upea mies, uskomaton maalintekijä, Englannin legenda, Rooney kirjoitti Twitterissä.

Lähtökohtaisesti hyökkääjän lähtökohdat maalintekoon ovat sitä paremmat, mitä nopeammin hän saa pallon pois jaloistaan. Kosketusten minimoiminen ja jokaisen kosketuksen tehokkuus tekevät varsinaisesta maalinteon aktista lyhytkestoisen suorituksen.

Harry Kane harjoittelee Englannin leirillä.
Harry Kane harjoittelemassa maalintekoa Englannin leirillä vuonna 2017. Kuva: The FA via Getty Images

Kanen kohdalla tehokkuus on huipussaan. Hänen ei tarvitse juurikaan viedä jalkaansa taaksepäin saadakseen palloon valtavasti vauhtia. Ei sillä, että voima olisi hänelle olennaisinta.

– Voisi puhua kalibroidusta vaa'asta, jossa voima ja tarkkuus ovat äärimmäisessä tasapainossa. Hän tunnistaa, millainen ratkaisu tilanteeseen sopii. Onko kiire ladata nopeammin vai voiko käyttää harkiten enemmän aikaa, Lehtola kuvailee.

– Hän käyttää paljon sisäsyrjää ja osuu palloon isolla pinnalla. Se tuo suoritusvarmuutta. Silti hän saa riittävän voiman. Iso juttu on myös se, että hän ei yritä viihdyttää tai tehdä taidetta, vaan laittaa palloa pussiin. Hän laskelmoi viileästi. Hän syöttää pallon maalivahdin ohi sen sijaan, että yrittäisi hurmata yleisöä.

Maalintekijän maineestaan huolimatta Kane ei ole yksipuolinen. Hänellä on yksi päätehtävä, mutta hän uurastaa laajallakin alueella ja osallistuu peliin kaukana maalista.

Parhaassa tapauksessa molemmat puolet yhdistyvät, kuten 1–0-maalissa karsinnoissa Ukrainaa vastaan. Kane pudottautui alemmas, sai pallon, ja jatkoi sen toiselle puolelle. Heti puolenvaihdon jälkeen hän lähti takamatkalta maalia kohti, takatolpan puolelle ja puolustajien taakse.

Keskitys oli millintarkka, samoin Kanen juoksu. Hän punnersi vartalollaan puolustajaa keskustan suuntaan ja ojensi samalla vasemman jalkansa pallon tielle.

Harry Kanen avausmaali Ukrainan verkkoon. Video: Aleksi Hyvönen / Yle

– Kane on aika verkkainen, eikä juokse kovaa. Hän tekisi varmaan ihan törkeitä maalimääriä, jos pystyisi luomaan itselleen vielä enemmän paikkoja, Lehtola purkaa.

– Silti hän on urheilullinen sillä tapaa, että pääsee laukomaan todella hyvistä asennoista. Hänellä on vahva ymmärrys siitä, missä hän on ja mistä maaleja tehdään, sekä miten maalin eteen sijoitutaan.

Kanen liikkumisessa on tiettyä vaeltajan vikaa. Moni hyökkääjä luo paikkansa räjähtävyydellä, mutta Kane liikkuu harkitsevammin. Toiminta-alue on laaja ja kyky luoda tilanteita myös muille vetämällä puolustajat lähelle ennen murtavaa syöttöä on maailmanluokkaa.

Englannin joukkue on niin täynnä hyökkäysvoimaa, että Kane on ollut hyödyllinen myös houkuttimena. Tämän sai kokea karsinnoissa etenkin Pohjois-Makedonia, jota vastaan Kane teki kaksi maalia, mutta oli alustamassa vielä paria lisää.

Ysipaita ennätti kaikkialle. Hakemaan, alustamaan, viimeistelemään.

Kanen hurja ilta Pohjois-Makedonian kustannuksella. Video: Aleksi Hyvönen / Yle

Pakkomielteiset viimeistelytreenit

Lehtola miettii, miten Kanen laukaisutekniikka on ylipäätään muovautunut juuri sellaiseksi kuin on. Nykypäivän huippujalkapallossa valmentaminen on erikoistuneempaa kuin koskaan. Rajaheittovalmentajien lisäksi on esimerkiksi erillisiä potkuvalmentajia.

Samaan aikaan taustalla ovat oma halu ja kyltymättömyys. Lehtolakin toteaa, että laukausta, jos jotain, voi harjoitella koska tahansa missä tahansa ilman yhtäkään muuta ihmistä.

– Hän tuohtuu välillä, koska haluaa harjoitella viimeistelyä iltapäivällä ja sanomme, ettei nyt olisi hyvä aika, vaan sen voisi tehdä seuraavana päivänä, Tottenhamia valmentanut Mauricio Pochettino kertoi vuonna 2017.

– Joskus lopulta myönnyn, että ok, ehkä puoli tuntia viimeistelytreeniä, vaikka joudumme kutsumaan sen takia paikalle pari-kolme maalivahtia akatemiastamme.

Muutama vuosi sitten saatiin väläys siitä, mitä Kanen pakkomielle tarkoittaa käytännössä. Hyökkääjä jakoi Twitter-tilillään videon Tottenhamin harjoituskentältä.

Valmentajan kanssa Kane asetti tavoitteet kaksintaisteluun Ranskan maajoukkuetorjuja Hugo Lloris'ta vastaan. Hän otti syötön vastaan selkä maalia kohti, kiersi puolustajaksi asetellut esteet ja laukoi millintarkasti takakulmaan.

Takaisin paikoilleen, sama tilanne uusiksi. Kulma vaihtui, pallo etukulmaan. Sitten suunta vaihtui, mutta pallo oli taas maalissa.

Neljäs laukaus ei uponnut, koska Kane laukoi ohi maalin. Lintujen laulu keskeytyi tuskastuneeseen karjaisuun. Katse kääntyi taivaaseen, sitten nurmeen. Tauko ennen seuraavaa toistoa oli pisin, ikään kuin Kane olisi käyttänyt koko ajan tilanteen läpikäymiseen ja puhtaamman osuman mielikuvaharjoitteluun.

Lontoossa syntyneen pelaajan koti oli pitkään Tottenhamissa, jonka akatemiaan hänet värvättiin nuorena poikana. Sitä ennen hän oli käynyt kokeilemassa Arsenalissa ja Watfordissa. Tottenhamissa hän kävi läpi pitkän lainakierteen alemmilla sarjatasoilla.

– Leicesterissä olin varmaan pohjalla. En vain löytänyt paikkaa joukkueesta. Muistan istuneeni asunnossani ja miettineeni, miten voisin koskaan pelata Valioliigaa Tottenhamissa, jos en edes pysty pelaamaan Mestaruussarjaa Leicesterissä, Kane muisteli myöhemmin.

Läpimurto tuli kaudella 2014–15, jolloin Kane teki Valioliigassa 21 maalia. Seuraavalla kaudella hän voitti maalikuninkuuden. Sadan maalin rajapyykki paukkui Valioliigassa toiseksi pienimmällä ottelumäärällä ja neljänneksi nuorimpana.

Saavutuksistaan huolimatta Kane kulki Tottenhamin kanssa yhteistä pokaalitonta tietä. Maailman parhaasta hyökkääjästä ja Mestarien liigan finaaliin edenneestä ryhmästä huolimatta seura ei ole voittanut pokaaleja vuoden 2008 Liigacupin jälkeen.

Viime vuonna Kane vihdoin vaihtoi maisemaa. Siirtoa oli odotettu pitkään. Määränpää oli Bayern, Saksan ylivertainen hallitsija. Kävikin niin, että Bayern jäi kokonaan ilman pokaaleja. Edellisen kerran näin tapahtui vuonna 2012.

Gareth Southgate ja Harry Kane harjoitusleirillä.
Päävalmentaja Gareth Southgate ja Harry Kane Englannin harjoitusleirillä syksyllä. Kuva: The FA via Getty Images

Niinpä tilanne tänä kesänä on tuttu. Englanti on suurimpia suosikkeja, mutta harteilla painaa raskas henkinen kuorma: 58 vuotta miesten maajoukkueen ainoasta arvokisamestaruudesta.

– Kane on tärkeä tyynenä, kokeneena pelaajana, jolla tunteet eivät yleensä läiky. Hän varmasti rauhoittaa Englantia, jossa on paljon nuorempia pelaajia, joilla tunteet saattavat ottaa vallan. Monella supertähdelläkin menee överiksi ja se voi tarttua nuoriin. Kane on päinvastainen esimerkki ja pitää joukkuetta tasapainossa, Lehtola arvioi.

Aina sama juttu

Edellisissä EM-kisoissa Kanen neljä maalia eivät riittäneet. Mestaruus oli lähellä, sillä finaali ratkaistiin rangaistuspotkukilpailussa. Kane upotti oman yrityksensä, mutta kaikki muut eivät onnistuneet.

Hän on ollut vuosia maailman varmimpia juurikin rangaistuspotkuissa, vaikka on tehnyt kaiken yleensä täsmälleen samalla tavalla.

Kane asettaa pallon pilkulle, ja vetää sukkansa ylös. Hän hengittää syvään, vilkaisee maalia vielä kerran, ja on valmis lähtöön. Ensin hän nojaa eteenpäin, sitten tulevat terävät tanssiaskeleet paikoillaan. Lopuksi muutama askel eteenpäin ja laukaus hyvissä ajoin päätettyyn suuntaan.

– Hän ei tee päätöstä hetkessä tai muuta mieltään. Harry päättää rangaistuspotkusta jo ennen ottelua. Sen jälkeen hän harjoittelee täsmälleen sitä laukausta 3–4 päivän ajan, Tottenhamissa valmentanut José Mourinho kertoi Talk Sportille.

Karsinnoissa Kane teki puolet maaleistaan rangaistuspilkulta. Kaava oli aina sama. Pallon suuntaa ja lentorataa lukuun ottamatta mikään ei muuttunut.

Hurjin vaihtelu tapahtui Pohjois-Makedoniaa vastaan, kun Kane päätti laukoa vasempaan yläkulmaan. Kaikki muut pilkut suuntautuivat maalin oikealle puolelle. Ehkä ottelun 6–0-tilanne sai hänet jo revittelemään.

Harry Kanen rangaistuspotkuja EM-karsinnoista. Video: Aleksi Hyvönen / Yle

Parhaiten Kanen laukaisutekniikan näkee hidastuksista 1–1-tasoitusmaalista Italiaa vastaan.

Maalivahti Gianluigi Donnarummalla ei ole tietoakaan siitä, minne laukaus suuntautuu. Pallon irrotessa jalasta hän on ponnistamassa vastakkaiseen suuntaan. Etuviiston kuvakulmasta näkyy, että Kane ei liikkeelle lähdettyään enää vilkaisekaan maalin suuntaan.

Kanen rangaistuspotku Italiaa vastaan. Video: Aleksi Hyvönen / Yle

Tällä kaudella Kane yllätti uudella vauhdinotolla, kertoi brittilehti Times toukokuussa.

– Maalivahdit hyppäävät pilkkuihini usein ajoissa, joten olen työstänyt tällaista. Yksi työkalu lisää, vähän erilainen rangaistuspotku. Olen huomannut, että useimmat maalivahdit pyrkivät kulmiin nopeasti, joten nähdessäni sen pystyn laukomaan toiselle puolelle, Kane kertoi.

Nyt Kane voi siis valita kahden tyylin välillä.