Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Rovaniemeläinen Lappset irtisanoo kaksitoista toimihenkilöä

Lappsetissa henkilöstövähennyksiä tulee myös eläköitymisillä.

Hallirakennus
Lappsetin muutosneuvottelut eivät koskeneet Rovaniemen tuotannon työntekijöitä. Kuva: Sari Pöyhönen / Yle

Leikki- ja liikuntavälineitä valmistava rovaniemeläinen Lappset irtisanoo 12 toimihenkilöä. Osa irtisanotuista on työskennellyt Rovaniemellä ja osa Helsingissä.

Emoyhtiön henkilöstömäärä vähenee myös eläköitymisten myötä.

Lappset-konsernin emoyhtiössä käydyt muutosneuvottelut päättyivät 10. kesäkuuta. Ennen neuvotteluja arvioitiin, että maksimivähennysmäärä olisi 28 työsuhdetta.

– Isoimmat tavoitteet olivat organisaatiorakenteen yksinkertaistaminen ja kiinteiden kulujen laskeminen. Kuluja on ollut liikaa suhteessa liikevaihtoon, kertoo toimitusjohtaja Arto Lahtela.

Muutosneuvottelut eivät koskeneet Rovaniemen tuotannon työntekijöitä.

Lappsetissa työskentelee yhteensä noin 400 työntekijää.