Hämeenlinnan kaupunki kertoi helmikuussa 2024 aloittavansa uuden asuinalueen suunnittelun Poltinaholle. Suunnitelma liippaa läheltä Hattelmalantien viljelypalsta-aluetta, joka viljelijät ovat huolestuneina odottaneet kaupungilta tietoa viljelyalueen tulevaisuudesta
Palstaviljelijöiden mukaan kaupunki lupasi keväällä, että lisätietoa suunnitelmista kerrotaan kesäkuun puolivälissä, mutta mitään lisätietoa ei ole vielä kuulunut.
Kaupungin suunnitelmien mukaan poliisitalo Miekkalinnan, Ahveniston koulun sekä Hattelmalantien viljelypalsta-alueen väliselle kaistaleelle tulee asuntojen lisäksi myös kauppa.
Tänään perjantaina tavoitettu Hämeenlinnan maankäytön suunnittelujohtaja Jari Mettälä kertoo, että suunnittelu ja kaavatyö ovat vielä kesken, eikä asian kanssa voi vielä tulla julkisuuteen.
– Viljelypalsta-alueen rajaus määritellään asemakaavatyön yhteydessä. Joko viljelyalueen kaksi ylintä riviä poistuu tai koko viljelyalue säilyy nykyisellään.
Uuden alueen suunnittelussa on etsitty paikkoja uudelle kiertoliittymälle ja kaupalle. Tästä syystä hankkeen eteneminen on viivästynyt.
– Uudelle asuinalueelle on kaavailtu kiertoliittymää Turuntien ja Olympiakadun risteykseen.
Suunnittelualueella on vanha puinen kasakkatalli, joka on suojeltu rakennus ja jää kaupungin käyttöön varastona. Kaupan paikka on kasakkatallin lähellä.
– Suunnitelmat valmistuvat toivottavasti elokuun aikana, sanoo maankäytön suunnittelujohtaja Jari Mettälä.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.