Poliisi epäilee 40-vuotiasta naista kahdeksan kuukautta vanhan vauvan murhasta Helsingin Vuosaaressa.
Epäilty on lapsen äiti, poliisi kertoo tiedotteessaan. Poliisi löysi lapsen kuolleena yksityisasunnosta.
Poliisi sai tiedon lapsen kuolemasta hätäkeskukselta keskiviikkoaamuna 12. kesäkuuta. Poliisi ei epäile, että henkirikokseen liittyisi muita henkilöitä kuin äiti ja lapsi.
– Äiti soitti hätäkeskukseen ja pyysi poliisin paikalle, Helsingin poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm kertoo Ylelle.
Lapsi oli jo kuollut poliisin saapuessa paikalle. Lindholm arvelee, että lapsi oli ollut kuolleena päivän tai kaksi.
– Rikosnimike on kova eli murha. Perusteena siihen on teon erityinen raakuus ja julmuus. Siihen vaikuttaa myös se, että uhri on pieni, puolustuskyvytön ja avuton lapsi, Lindholm sanoo.
Tähän mennessä poliisi on muun muassa puhuttanut naapureita ja tehnyt teknistä tutkintaa. Epäilty äiti on myös kuulusteltu kerran.
Esitutkinnassa selvitetään parhaillaan epäillyn teon motiivia ja tekotapaa.
Tällä hetkellä epäilty on poliisivankilassa pidätettynä.
Poliisi esittää häntä vangittavaksi todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Vangitsemisoikeudenkäynti on huomenna lauantaina.
Poliisi kertoo tiedottavansa tapauksesta lisää, kun käsitys tapahtumista selkenee ja jos se on esitutkinnan kannalta mahdollista.
Juttua muokattu 14. kesäkuuta kello 17.23: Jutun julkaisun jälkeen Lindholm täsmensi Ylelle arviotaan siitä, kauanko lapsi oli ollut kuolleena. Aiemmin jutussa luki, että Lindholm arveli lapsen olleen kuolleena joidenkin päivien ajan.