Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Oikeus tuomitsi perhekodin omistajat ehdolliseen vankeuteen kolmen lapsen pahoinpitelystä

Oikeuden mukaan aikuiset tekivät lapsille ruumiillista väkivaltaa kiinnipitotilanteissa. Perhekodin omistajien mukaan kiinnipitoon päädyttiin välttämättömissä tilanteissa.

Lappeenrannan oikeustalo.
Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa käsiteltiin maakunnassa toimivan perhekodin omistajien toimintaa. Kuvituskuva. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut Etelä-Karjalassa toimivan perhekodin omistajat ehdollisiin vankeusrangaistuksiin kolmen lapsen pahoinpitelystä.

Käräjäoikeuden mukaan molemmat aikuiset tekivät perhekodissa asuneille lapsille ruumiillista väkivaltaa lasten kiinnipitotilanteissa. Yhden lapsen kohdalla tilanteita oli ainakin kymmenen ja kahden lapsen kohdalla ainakin 20 kertaa vajaan vuoden aikana.

Tapahtumat ajoittuvat vuosille 2018 ja 2019. Lapset olivat tuolloin 4–9 -vuotiaita.

Perhekodissa kasvatetaan kodin ulkopuolelle huostaanotettuja tai sijoitettuja lapsia.

Kiinnipito oli tuomittujen mukaan välttämätöntä

Kiinnipitotilanteissa perhekodin omistajat olivat vieneet lapsen vatsalleen ja rajoittaneet lapsen liikkumista asettumalla lapsen selän päälle hajareisin ja polvilleen. Lasten käsistä pidettiin kiinni joko niin, että kädet olivat lapsen vartalon vierellä tai lapsen selän taakse käännettyinä.

Ainakin osassa tilanteista lapsille aiheutui kipua.

Perhekodin omistajat myönsivät tapahtuneet pääpiirteissään. He kuitenkin kiistivät, että kiinnipidosta olisi aiheutunut kipua, tai jos aiheutui, niin se johtui lapsen vastustelusta.

Omistajien mukaan kiinnipitoon päädyttiin välttämättömissä tilanteissa. Tällaisia olivat esimerkiksi lasten raivokohtaukset, joissa lapset kohdistivat muihin väkivaltaa. Tarkoituksena oli rauhoittaa tilanteet ja estää se, että lapsi olisi aiheuttanut vahinkoa itselleen tai muille.

Kiinnipito ei ole sallittua perhekodissa

Lain mukaan lasten kiinnipito ei ole perhekodissa sallittua. Lastensuojelulaitoksissa kiinnipitoja voi tehdä.

Oikeuden mukaan perhekodin omistajien olisi pitänyt olla tietoisia sallituista ja kielletyistä kasvatuskeinoista.

Käräjäoikeuden mukaan tilanteissa olisi pitänyt rajoittaa lapsia lievemmillä keinoilla. Mikäli omistajat eivät olisi selvinneet lasten kanssa, olisi heidän pitänyt luopua kyseisten lasten hoidosta.

Lapset siirrettiin toiseen perhekotiin keväällä 2019. Sosiaalitoimi teki päätöksen kiireellisesti, kun sille selvisi tuomittujen toiminnan epäkohdat.

Perhekodin omistajia syytettiin myös kahden muun lapsen pahoinpitelystä, mutta nämä syytteet kaatuivat vähäisen näytön takia.

Käräjäoikeus tuomitsi omistajat kolmen kuukauden mittaisiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Heidän on myös maksettava lapsille korvauksia yhteensä 4200 euroa korkoinen.

Tuomio ei ole lainvoimainen.