Oulussa Sanginjoen luonnonsuojelualueen retkeilyreiteille ei pääse tänä kesänä palvelujen rakentamisen vuoksi.
Reittejä kunnostetaan, samoin alueella tulee uusia retkeilyrakenteita ja pysäköintipaikkoja.
Parkkipaikka ja käymälä Loppulan metsänvartijan talon kupeeseen valmistuvat näinä päivinä, mutta muut työt ovat pääosin vielä kesken.
– Paikoitusalueelta edemmäksi ei pääse koska tuolloin ollaan väistämättä työmaa-alueella, jossa liikkumista pitää välttää. On hyvin valitettavaa, että rakentaminen juuri nyt käynnissä, mutta toisaalta on hyvä saada alue kerralla kuntoon, sanoo virkistyskäytön erityisasiantuntija Jouni Kosonen Metsähallituksen Luontopalveluista.
Urakka alkoi viime marraskuussa. Sen on määrä olla valmis syyskuun loppuun mennessä.
Loppulan talon kahvila Sanginjoella on kuitenkin auki nyt loma-aikana, pääosin loppuviikosta iltapäivisin. Poikkeuksena on kolme viikkoa heinäkuussa, jolloin Loppulassakin tehdään pihatöitä. Poikkeuksia kahvilan aukiolossa on myös juhannusviikolla.