Kravatit oli jätetty tällä kertaa narikkaan.
Se oli merkki siitä, että sukupolvi on vaihtunut Presidentinlinnassa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan Kultaranta-keskustelut kuitenkin jatkuvat. Linnan vanha isäntä Sauli Niinistö jätti perintöä Alexander Stubbille.
Kutsutut vieraat ulkomailta, Itämeren alueen ulkoministerit pääsivät heti eurovaalien jälkeen huokaisemaan helpotuksesta. Laitaoikeiston kannatuksen nousu oli pienempi kuin Brysselin parlamentin keskiryhmät pelkäsivät.
Keskustaoikeiston ja keskustavasemmiston on yhä mahdollista yhdessä muodostaa parlamentin enemmistö. Euroopan unionin suuri linja on jatkumassa samansuuntaisesti kuin nähdyt pari viime vuotta, koronaviruksen ja Ukrainan sodan alun jälkeen.
Tänä vuonna Presidentinlinnassa puhuttiin paljon Euroopan unionin suunnasta. Kahvitauoilla aprikoitiin myös sitä, tunkeeko uusi presidentti jo hallituksen tontille, EU-politiikkaan.
Nyt, jos koskaan sotilasliitto Naton ja EU:n pöydissä puhutaan samoista asioista. Rajan osoittaminen lienee sitä kuuluisaa viivan piirtämistä veteen.
Kutsu Kultaranta-keskusteluihin on kutsu yhteisymmärryksen rakentamiseen
Kultaranta-keskustelut ovat palvelleet yhtä Suomen ulkopolitiikan perusperiaatetta, yhteisymmärryksen rakentamista. Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen totesikin Ylen haastattelussa, että ”vähän enemmän olisi voinut olla haastajia ja vähän vähemmän samanmielisyyttä”.
Tänä vuonna osallistujat pääsivät yhdessä muodostamaan tilannekuvaa Ukrainan sodasta. Keskusteluissa pintaan nousi uusi vivahde, tulkinta sodasta Ukrainaa alistamaan pyrkivän Venäjän siirtomaasotana.
Se on näkökulma, jonka avulla sotaa voi selittää myös aidalla istujille, niille globaalin etelän maille, jotka eivät ole ottaneet selvää kantaa sotaan. Samalla se on tapa hankkia hyväksyntää globaalin lännen käsitykselle asiasta, idän – Venäjän ja ehkä myös Kiinan – tulkintojen sijaan.
Pienin askelin rauhasta puhumiseen
Ukraina ja Gazan sotien perusteella voisi olettaa, että diplomatia on kuollut. Tuskin kukaan tietää, miten Ukrainan sota saadaan päättymään.
Optimistisimmat näkevät kuitenkin esimerkiksi Sveitsin rauhankokouksen mahdollisuutena puhua rauhasta ja edetä – sitten joskus – edes pienin askelin.
Presidentti Alexander Stubb toivoi, että hän saisi Kultaranta-keskusteluista muutaman ajatuksen mukaansa matkalleen viikonlopuksi Sveitsiin. Stubb matkustaa monen ulkomaisen Kultaranta-vieraan tavoin Ukrainan aloitteesta syntyneeseen rauhankokoukseen.
Ulkopolitiikan päättäjät eivät vielä odota Ukrainan sodan päättymistä ja rauhanneuvotteluja. Sodan kolmantena vuonna rauhasta kuitenkin puhutaan enemmän kuin toisena vuotena. Sodan alkuvaiheessa rauhanneuvotteluja käytiin, mutta ne kariutuivat.
Entinen ulkoministeri ja rauhanneuvotteluista kokemusta saanut Pekka Haavisto (vihr.) listasi haastattelussaan mahdollisia ensimmäisiä askelia rauhaan: Ukrainasta siepattujen lapsien palautusta, sotavankien palautusta, ruokaturvaa eli Mustanmeren viljankuljetuksia ja ydinturvaa.
Luottamus pienissä kysymyksissä voi johtaa mahdollisuuteen neuvotella isoista kysymyksistä. Jo sodan alussa Ukraina ja Venäjä pystyivät sopimaan Mustameren viljakuljetuksista välikäsien avustuksella.
Stubbin tulkinta Ukrainan tavoitteista vaatii sotilaallista voimaa
Alexander Stubb arveli, että Ukraina haluaa rauhalta ainakin neljää asiaa: Venäjän valloittamien alueiden palauttamista, Yhdysvaltojen turvatakuita, venäläisten sotarikollisten saamista oikeuteen ja Ukrainan jälleenrakennusta.
Stubb arveli, että tällä hetkellä vain Kiina voi saada Venäjän neuvottelupöytään.
Ukrainan tavoitteiden toteutuminen on kuitenkin vaikeaa. Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin apulaisprofessori Katri Pynnöniemi muistutti Ylen haastattelussa, että Stubbin luettelemien tavoitteiden saavuttamiseksi ”on käytettävä sotilaallista voimaa niin, että Venäjän tavoitteet eivät toteudu”.
Siis aseita ja ammuksia – ja paljon.
Alexander Stubb ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) kielsivät jyrkästi mahdollisuuden, että Suomi lähettäisi sotilaita Ukrainaan.
Kultaranta-keskusteluissa siis samanmieliset vannoivat Ukrainan tuen jatkuvan. Tuelle ei tee hyvää pitkät miettimistauot Euroopassa tai Yhdysvalloissa.
Sodan loppumista ja rauhan sisältöä on vaikea ennakoida. Merkkejä rauhasta on toistaiseksi niin vähän näkyvissä. Venäjä ja Kiina puuttuvat Sveitsin rauhankokouksesta.
Pieniin askeliin on uskottava. Mitään muuta ei ole – ainakaan vielä.