Kaupunkien viljelypalstoille on nyt kova tunku. Sen tietävät Elina Mielityinen ja Atte Collan, jotka odottivat omaansa jopa kaksi vuotta.
Viljelyinto kasvoi erityisesti korona-aikana, ja Ylen tavoittamien Suomen suurimpien kaupunkien viljelyvastaavien mukaan kysyntää riittää edelleen.
Tampereella monivuotisille palstoille voi olla yli neljä vuoden jono, ja samantyyppinen tilanne on Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä.
Moni haaveilee etenkin monivuotisesta palstasta lähellä keskustaa.
Työn vastapaino
Elina Mielityinen aloitti viljelyharrastuksen vuosikymmen sitten. Tampereelle muutettuaan hän laittoi välittömästi hakemuksen paikallispalstalle, jonne jonotti noin 50 ihmistä.
Viljely toimii hänelle ensisijaisesti vastapainona tietotyön tuomalle kuormitukselle.
– Tämä on niin hyvää tasapainoa sille työlle, joka on tietotyöläisellä tuolla päässä. Tämä on niin konkreettista ja selkeää, Mielityinen pohtii.
Palstaviljely on yksi suosituimmista kaupunkiviljelyn muodoista.
Tampereen 4H-yhdistyksen viljelypalstakoordinaattori Ria Kivirinne sanoo, että uusille palsta-alueille olisi tilausta.
Ongelmaksi muodostuu kuitenkin palstojen vaatima ylläpito.
– Resurssit ovat toki melko pienet. Käytännössä yksi ihminen hoitaa kaikkien palstojen hallinnoinnin ja vuokrauksen, Kivirinne kuvaa.
Hän näkee yhtenä haasteena sen, ettei kehitystyölle jää aikaa. Yhdistys on pyrkinyt edistämään esimerkiksi luonnonmukaiseen ja resurssitehokkaaseen viljelyyn liittyvää koulutustarjontaa.
Kaupunkiviljelyn suosio on tuonut palstaviljelyn rinnalle myös toisenlaisia viljelymuotoja. Esimerkiksi Jyväskylässä on tänä vuonna tarjottu ensimmäistä kertaa mahdollisuus viljelylaatikoiden vuokraukseen.
Myös muissa kaupungeissa etsitään uusia keinoja mahdollistaa viljelyä, ja esimerkiksi taloyhtiöiden roolia viljelyn mahdollistajina halutaan kasvattaa.
Palstaviljelyllä ei saavuta omavaraisuutta
Elina Mielityinen ja Atte Collan ahertavat palstallaan Tampereen Vuoreksessa työpäivän päätteeksi. Collan kuskaa kottikärryillä hiekkaa palstalle samalla, kun Mielityinen nyppii rikkaruohoja.
Vieressä tassuttelee myös borderterrieri Matu, jonka lempiherkkua palstalla ovat karviaismarjat.
Kaupunkiviljelyllä ei suoranaisesti saavuta omavaraisuutta, ja harrastus vaatii myös taloudellista satsausta. Sitäkin tärkeämpää on viljelyn terapeuttisuus.
– Tässä ei pääse sellaisiin satoihin, että voisi sanoa olevansa omavarainen, muuta kuin ehkä sen kesän niiden perunoiden suhteen, Mielityinen arvioi.
Kovin halpaakaan palstaviljely ei Mielityisen mukaan ole.
– Näihin tarpeisiin aina niitä euroja vähän hulahtaa, mutta tämä on tosi terapeuttista. Se on se käsillä tekeminen ja konkretia, mikä on semmoista palkitsevaa.
Kaupunkiviljely voisi olla oiva harrastus myös niille, jotka etsivät uusia tuttavuuksia elämään. Yhteisöllisyys on tärkeä osa harrastusta.
– Kun yhdessä vähän hyttysten inistessä kyykitään ja näitä rikkaruohoja vastaan vähän taistellaan, niin on sitä jutun juurta mistä keskustella, Mielityinen naurahtaa.