Kultaiset säkeet harmaan kiven kyljessä hiljentävät hetkeksi muistamaan mereen menetettyjä.
Raumalla keskiviikkona paljastetulla muistomerkillä ihmiset voivat ajatella heitä, joille merestä tuli viimeinen leposija. Kahdeksan raumalaisen seurakuntavaltuutetun aloitteesta pystytetty muistopaikka on Maanpään rannassa.
Yksi aloitteen tekijöistä on Sirkka Mantere. Muistomerkin saaminen on ollut hänen toiveensa.
Sille on syynsä.
Mantere työskenteli 1970–80-luvulla laivakokkina Etelä-Amerikkaan, Aasiaan ja Australiaan seilaavilla rahtilaivoilla, jotka hoitivat hakurahtia ja linjaliikennettä.
Seilauksen viimeisinä vuosina työhuki kesti 20 viikkoa, jonka jälkeen vapaata oli kymmenen viikkoa.
Ankara merielämä oli joillekin liikaa.
– Joskus työkaveri lähti laivasta keskellä aavaa merta ja jätti matkalaukkunsa reelingin viereen. Se tarkoitti, ettei aamulla tarvitse enää etsiä laivasta, Sirkka Mantere kertoo.
Nuorelle naiselle ensimmäinen työkaverin menetys oli kova paikka merellä. Nopeaa tukea tilanteesssa ei saanut, sillä kotiin pystyi viestittämään kirjeiden tai radiosähköttäjän yhteyksien avulla.
Tapahtuma jätti surullisen muiston.
Merellä oli raadollista
Oikean elämänsä rakkauden Sirkka Mantere löysi jo kouluaikana Rauman merenkulkuoppilaitoksesta, jossa myös Pekka Mantere opiskeli.
Mies teki lähes 40 vuotta kestäneen meriuransa stuerttina eli talousosaston esihenkilönä ja kokkina.
Kun istuu pariskunnan kanssa hetken nokakkain, vilisevät heidän puheissaan eksoottiset paikat.
Merielämä ei Pekka Mantereenkaan laivoilla ollut ongelmatonta.
– Töissä oli myös raadollisia tilanteita. Pitkät työjaksot laivassa saattoivat aiheuttaa mielentilan ailahteluja. Jotenkin työuran alkuaikoina pidettiin normaalina, että ongelmia vain oli, Pekka Mantere muistelee.
Laivatyö on muuttunut entisajoista parempaan päin. Yhteydenpito mantereelle on helppoa. Jo television katsomisen mahdollistuminen kiinnitti merellä työskentelevät tavalliseen elämään.
Suomalainen saa merestä voimaa
Meri on mahtavan hieno, vaikka se on joillekin arvaamattoman paha.
Sirkka Mantereen äiti sanoi tyttären lähtiessä merelle, että ”jos sä vaikka hukut”.
– Kommentoin, että voinhan kompastua rappusissa ja jäädä siihen.
Hän oli merille lähtiessään parikymppinen.
– Silti merellä olo oli yksi elämäni hienoimpia aikoja. Jos suomalainen haluaa miettiä asioitaan, hän menee luontoon, metsään tai merenrantaan, Sirkka Mantere linjaa.
Rauman muistomerkki on rannassa, josta näkee ulapalle. Mereen hautaaminen tapahtuu Raumalla Kylmäpihlajan saaren läheisyydessä.
