Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kuortaneen perinteinen yleisurheilukilpailu palaa jälleen omalle paikalleen juhannukseen

Paikan päälle odotetaan 3000–5000 katsojaa. Kisoja voi seurata suorana myös Yle TV1:lla ja Areenassa.

Anderson Peters heittämässä keihästä Kuortaneella.
Keihäs on ollut aina Kuortaneen kisojen paraatilajeja. Mukana tänä vuonna on jälleen myös kaksinkertainen maailmanmestari Grenadan Anderson Peters. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Perinteinen yleisurheilukilpailu palaa Kuortaneen juhannuslauantaihin.

Kaksi edellistä vuotta kesää Kuortane games joutui väistämään kilpailukalenterissa muita tapahtumia ja näin kisat osuivat juhannusta edeltäneelle viikonlopulle.

Yleisöä muutos ei miellyttänyt, vaan katsomot olivat totuttua tyhjempiä.

Tänä vuonna oman haasteensa tuo olympiakesästä johtuva tiukka kilpailutahti. Yleisurheilun EM-kisat, Paavo Nurmi Games ja ensi viikon Vaasan Kalevan kisat näkyvät väistämättä Kuortaneella urheilijoiden poisjäänteinä.

Viime hetkellä osallistumisensa ovat peruneet 100 metrin aiturit Nooralotta Neziri ja Lotta Harala sekä seiväshyppääjä Elina Lampela.

Huippu-urheilijoita lauantaina on joka tapauksessa liuta myös paikalla.

Esimerkiksi miesten keihäässä mukana on useita arvokisamitalisteja, kuten olympiavoittaja Keshorn Walcott sekä maailmanmestarit Julius Yego sekä Anderson Peters. Naisten keihäässä mukana on tuore Euroopan mestari Itävallan Victoria Hudson.

Moukarihäkkiin astelee puolestaan EM-kilpailussa neljänneksi sijoittunut Silja Kosonen sekä Suomen ennätyksen kesän alussa heittänyt Krista Tervo.

Muita kotimaisia huippuja ovat muun muassa miesten 1500 metrin kisassa tuore SE-mies Joonas Rinne sekä naisten 100 metrin aidoissa Reetta Hurske.

Kuortaneen yleisurheilukilpailut järjestetään jo 85. kerran. Paikan päälle odotetaan 3000–5000 katsojaa. Kisoja voi seurata suorana myös Yle TV1:lla ja Areenassa.