Lappeenrannan Armilan terveysaseman väistötiloiksi hankittavien tilaelementtien kilpailutus on alkanut.
Kilpailutus alkoi ehdollisena eli tilaelementtien rakentaminen voidaan aloittaa, kun valtionvarainministeriöltä on saatu myönteinen päätös lisälainanottovaltuudelle.
Hyvinvointialuejohtaja Sally Leskinen toivoo, että valtioneuvosto hyväksyy lisälainanoton heinäkuussa. Sen jälkeen EKHVAlla on valtuudet viedä kilpailutus loppuun eli hyväksyä paras tarjoaja.
– Neuvottelut on käyty ministeriöiden kanssa ja pääsemme elementtien hankintaan heti, kun valtioneuvosto siunaa lisälainanottovaltuuden, Leskinen summaa.
Armilan tilaelementtien kokonaisarvoksi on määritelty korkeintaan 5,6 miljoonaa euroa. Väistötilojen vuokra-aika on neljä vuotta ja se sisältää option 12 kuukauden vuokra-aikaan.
– Hankinnan valintakriteereissä painotetaan hintaa, Leskinen kertoo.
Minne tilaelementit sijoitetaan keskussairaalan alueelle.
Väistötiloja esimerkiksi A-tornista
Lappeenrannan Armilan terveysasema hajaantuu ensi keväästä lähtien väistötiloiksi eri puolille Etelä-Karjalan keskussairaalan aluetta.
Tilaelementin lisäksi toimintoja löytyy jatkossa pian valmistuvan keskussairaalan remontista vapautuvista A-tornin tiloista. Lisäksi tehdään yksittäisiä vuokrasopimuksia yksityisten kiinteistönomistajien kanssa sekä vuokrataan vastaanottotilaa Valto Käkelän katu 3:sta.
Armilan terveysaseman toiminnoille on tavoitteena rakentaa korvaavat tilat lähivuosien aikana.
Armilassa on ollut eriasteisia sisäilmaongelmia yli kymmenen vuoden ajan, ja niistä on ilmoitettu viime vuosina yhä tiheämpään tahtiin.
Armilan sairaalan kiinteistön omistaa Lappeenrannan kaupunki ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue on rakennuksessa vuokralaisena.