Yleisurheilun GP-sarja jatkuu lauantaina Kuortaneella. Juhannuskilpailuiden osallistujalistalla on tapahtunut muutoksia, sillä aikaisemmista tiedoista poiketen pika-aiturit Nooralotta Neziri ja Lotta Harala jäävät kisajärjestäjän mukaan pois kilpailuista.
Kesäkuun alussa Harala oli mukana Rooman EM-kilpailuissa, joissa hän jäi välieriin. EM-juoksunsa jälkeen Harala kertoi, että hänellä on takareidessään uusi vaiva, joka tutkitaan Suomessa.
Myös Neziri valittiin EM-kilpailuihin, mutta hän joutui jäämään niistä pois jalkapohjan kalvojänteen vamman takia. Neziri on ilmoittanut tavoitteekseen pääsyn heinäkuussa alkaviin Pariisin olympialaisiin. Kuortaneen kilpailuiden jäädessä häneltä väliin hänen viimeinen mahdollisuutensa olympianäyttöjen antamiseen on Kalevan kisat kesäkuun viimeisenä viikonloppuna.
Suomalaisista naispika-aitureista rankingin perusteella olympialaisiin olisivat tällä hetkellä pääsemässä Reetta Hurske ja Lotta Harala.
Myös seiväshyppääjä Elina Lampela jää pois Kuortaneen juhannuskilpailuista. Aiemmin tällä viikolla Lampela osallistui Turussa Paavo Nurmen kisoihin, joissa hän sijoittui viidenneksi tuloksella 441.