Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Eloisa aloittaa historiansa neljännet yt-neuvottelut – saattaa irtisanoa jopa kymmenen henkilöä

Neuvotteluiden kohteena tulee olemaan Eloisan koko henkilöstö.

Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan logo on kyltissä Mikkelin keskussairaalalla.
Yt-neuvottelutt liittyvät Eloisan talouden sopeuttamisohjelman toimenpiteisiin. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus päätti maantaina käynnistää koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelut ovat Eloisan historian neljännet.

Yhteistoimintaneuvottelut liittyvät Eloisan säästöihin. Säästötavoitteet ovat seuraavalle kahdelle vuodelle yhteensä 39 miljoonaa euroa. Säästöistä 20,8 miljoonaa euroa on suunniteltu toteutettavan ensi vuonna, loput seuraavana.

Neuvotteluissa pohditaan muun muassa työtehtävien, työaikojen ja työnteon paikkojen muutoksia.

Eloisan mukaan lähtökohtana ei ole henkilöstön vähentäminen, vaan vakituiselle henkilöstölle pyritään tarjoamaan muuta tehtävää. Mikäli aiempi tehtävä päättyy, eikä henkilölle voida tarjota tai hän ei ota vastaan muuta työtä, palvelussuhde voidaan joutua irtisanomaan.

Yhteistoimintaneuvottelut voivat johtaa yli kymmenen henkilön irtisanomisiin ja/tai lomautuksiin. Neuvottelut alkavat elokuussa, mutta aikataulujen takia päätös niistä täytyi tehdä jo nyt.

Hyvinvointialue vakuuttaa, että kriittiset toiminnot turvataan menettelyn aikana, eikä potilasturvallisuutta vaaranneta missään tilanteessa.