Savonlinnassa Hotelli Olavin kiinteistön ja työväentalo Kisalinnan omistava Oy Olavila on hakeutumassa konkurssiin.
Yhtiön omistaa Savonlinnan työväenyhdistys. Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Ritva Suomalainen vahvistaa, että konkurssihakemus on jätetty, mutta ei halua kommentoida asiaa enempää.
Konkurssihakemuksen mukaan Olavila on ylivelkainen eikä pysty selviytymään maksuvelvoitteistaan. Yhtiöllä ei ole varoja tai edellytyksiä toimintansa jatkamiseen eikä tilanne ole sen mukaan korjattavissa muuta kautta.
Yrityksen velkojen kokonaismäärä on noin 1,2 miljoonaa euroa. Suurimmat velkojat ovat Suur-Savon Osuuspankki (velkojen määrä noin 755 000 euroa) ja Savonlinnan työväenyhdistys (noin 400 000 euroa).
Yhtiön konkurssihakemus on käsittelyssä Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
Hotellikiinteistö on yhtiön suurin omaisuuserä
Olavilaan kuuluu kolme kiinteistöä: hotellikiinteistö Olavinkadun varressa, työväentalo Kisalinna sekä sen viereinen varastorakennus.
Hotelli Olavi aloitti toimintansa Olavinkadun varressa sijaitsevissa tiloissa viime kesänä. Kiinteistöön kuuluu hotellin lisäksi myös ravintolatilaa sekä keilahalli.
Kiinteistön aiempi vuokralainen, Hotelli Pietari Kylliäinen ajautui konkurssiin viime syksynä. Hotellilta jäi maksamattomia vuokria lähes 100 000 eurolla, mikä ajoi myös kiinteistöyhtiön talousvaikeuksiin.
Kisalinnan värikäs historia ulottuu vuoteen 1955. Savonlinnan työväentaloksi rakennettu kiinteistö toimi pitkään myös Savonlinnan teatterin kotina, kunnes teatteri siirtyi Savonlinnasaliin vuonna 2015.
Vuodesta 2018 Kisalinnassa on toiminut Savon Kinojen elokuvateatteri Kuvalinna.