Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Historiallinen Särkänniemen planetaario avasi uudestaan ovensa – asiakkaiden toive toteutui

Planetaario ehti olla suljettuna kaksi vuotta. Myös sen lopullista sulkemista pohdittiin.

Särkänniemen kyltti
Särkänniemen planetaario avattiin vuonna 1969. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Särkänniemen historiallinen planetaario on jälleen avoinna yleisölle.

Ensimmäisen kerran vuonna 1969 ovensa avannut planetaario jouduttiin sulkemaan kaksi vuotta sitten. Syynä olivat tekniset ongelmat.

Silloin oli epäselvää, avataanko planetaariota enää uudestaan. Varaosien saatavuudessa oli ongelmia ja uuden laitteiston arveltiin maksavan lähes miljoona euroa.

– Kun planetaarion tekniikka toissa vuonna petti, ajattelimme, että ehkä aika oli ajanut planetaarioiden ohi, kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä tiedotteessa.

Seppälän mukaan Särkänniemi sai kuitenkin valtavasti toiveita uudesta planetaariosta. Kävi ilmi, että monelle planetaario oli edelleen tärkeä paikka.

– Palautteessa näkyi selkeästi, että planetaario on jotain, mitä ei muualla pysty kokemaan. On hienoa, että ihmisiä edelleen kiinnostaa maailmankaikkeuden ihmeet, Seppälä iloitsee.

Seppälän mukaan planetaarion uudistaminen maksoi satoja tuhansia euroja. Nyt esimerkiksi planetaariossa näytettävä kuva on tarkempi ja parempi.

– Se luo aidomman tunteen esimerkiksi tähdistä sekä sitä kautta kokonaisvaltaisemman kokemuksen.

Uusittu planetaario avasi ovensa tänään, 25. kesäkuuta.

Uutiseen lisätty tieto 25.6.2024 planetaarion uudistamisen hinnasta ja uudistuksen vaikutuksista.