Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Hannele Korhonen kehottaa harkitsemaan, kannattaako Etelä-Euroopan kuumimpiin kolkkiin matkustaa kesällä lainkaan.
– Itse olen päättänyt, että en edes näin alle viisikymppisenä niille alueille kesällä lähde, Korhonen sanoo.
Esimerkiksi Kreikassa on viime aikoina ollut todella todella kuumaa, ja useita turisteja on menehtynyt kuumuuteen. Korhosen mukaan helleaallot ovat nyt aiempaa voimakkaampia, koska ilmastonmuutoksen vuoksi ilmakehässä on enemmän energiaa.
– Kannattaa muistaa, että olosuhteet eivät ole samat kuin vaikka 20 vuotta sitten. Eli jos muistikuvat ja kokemukset ovat sieltä, pitää ymmärtää, että tilanteet voivat olla siellä todella paljon raskaampia elimistölle.
Suomessa jo muutaman viikon helle voi aiheuttaa satoja kuolemia
Auringonpaiste ja helteinen sää peittävät myös suuren osan Suomesta tällä viikolla. Pohjois-Euroopassa on alkamassa kesän toinen helleaalto, ja lämpötila voi nousta paikoin yli 30 asteen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan helteiden terveyshaitat osuvat erityisesti ikääntyneisiin ja pitkäaikaissairauksista kärsiviin.
Terveyshaittoja voi esiintyä jo yksittäisinä hellepäivinä, mutta vakavien haittojen riski kasvaa erityisesti helleaaltojen aikana. Suomessa muutaman viikon hellejakso voi aiheuttaa jopa useita satoja ennenaikaisia kuolemia.
Oman terveyden ohella matkustamatta jättämisellä on Korhosen mukaan merkitystä myös tulevaisuuden säiden kannalta. Kasvihuonekaasupäästöt olisi saatava lähitulevaisuudessa lähelle nollaa.
– Ihan kaikilla päästöillä mitä me tuotamme, on kyllä aidosti merkitystä. Kannattaa ehkä miettiä, että mitä on pakko tehdä ja mitä voi valita tekevänsä toisin.