Suomessa on valmisteilla muutos asevelvollisuuslakiin.
Uuden lain mukaan rajalla varusmiespalveluksen käyneet reserviläiset voitaisiin kutsua Rajavartiolaitoksen avuksi, jos välineellistetyn maahantulon tilanne pahenee.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) kertoo, että kutsuttavat reserviläiset olisivat niitä, jotka ovat suorittaneet varusmiespalveluksensa rajalla tai jotka muuten kuuluvat rajajoukkojen reserviin.
Rajajoukkojen reserviläiset ovat henkilöitä, jotka ovat käyneet varusmiespalveluksensa Kontiolahdella Onttolassa, Imatran Immolassa, Ivalossa tai Rannikkoprikaatin merivartiolinjalla.
Kopra painottaa, että rajalle kutsu ei välttämättä koske edes monia reserviläisiä. Kutsuttujen reserviläisten määrä vaihtelee tilanteen mukaan.
”Autan iloisin mielin”
Imatralainen syksyllä 22 vuotta täyttävä Kaapo Kalenius on yksi rajalla varusmiespalveluksen käyneistä reserviläisistä.
Hän kävi vuonna 2022 varusmiespalveluksensa Rajavartiolaitoksella Pohjois-Karjalassa, Onttolassa. Hän on seurannut lain etenemistä uutisista ja toivoo, että laki menisi läpi.
– Olen hyvin maanpuolustushenkinen ja isänmaa on minulle tärkeä. Autan iloisin mielin, jos tarve tulee, Kalenius kertoo.
Hän uskoo, että reserviläisistä voisi olla iso apu rajavartijoille. Hän toivoo, että reserviläiset voisivat vähentää rajavartijoiden taakkaa.
Kaapo Kalenius asuu tällä hetkellä Imatralla vuokra-asunnossa ja tekee töitä taksinkuljettajana. Hän on valmiina mukauttamaan asiat esimerkiksi tulojen osalta niin, että nopeakin lähtö rajalle onnistuu.
– Lähden kyllä ihan heti. Työpaikka jää sitten saman tien.
Rajalla työskentely kiinnostaa
Kaapo Kalenius kävi varusmiespalveluksen Onttolassa sen vuoksi, että hänellä oli kiinnostus tehdä palveluksensa rajalla.
– Kutsunnoissa ilmoitin jo, että haluan rajalle.
Kalenius innostui palveluksessaan rajavartijan työstä. Hän haaveilee, että voisi tulevaisuudessa päästä töihin Rajavartiolaitokselle. Hän aikoo hakea rajavartijakoulutukseen ensi vuonna.
Juttua korjattu 27.6 klo 19.10: Kaapo Kalenius työskentelee taksinkuljettajana, ei taksiyrittäjänä, kuten aikaisemmin kerrottiin.