Jalkapallon EM-kisat Ylen kanavilla 14.6.–14.7. Siirry kisasivustolle tästä linkistä.
”Saksofonimieheksi” itseään kutsuva saksalaiskannattaja André Schnura, 31, on villinnyt jalkapalloyleisöä soittotaidoillaan.
Käynnissä olevien jalkapallon EM-kisojen näkyvimpiä henkilöitä kentän ulkopuolella on ehdottomasti ollut Rudi Völlerin retrofanipaitaa ja aurinkolaseja kantava Schnura.
Hän on kerännyt satoja tuhansia katselukertoja sosiaalisessa mediassa ja saksofonia soittavasta miehestä on tullut yksi kisojen tunnistettavimmista hahmoista.
Schnurasta on tullut osittain jopa mystinen henkilö, sillä hän tulee aina yllättäen paikalle soittamaan ja katoaa taas. Hän on villinnyt yleisöä tunnetuilla hittikappaleilla kuten Samba de Janeiro ja Freed From Desire.
Menetti työpaikkansa
Kaikki sai alkunsa ennen EM-kisojen alkua.
Schnura menetti työnsä musiikkikoulussa, jossa oli pitänyt oppitunteja viimeisen kuuden vuoden ajan.
Tämän jälkeen hänellä oli paljon vapaa-aikaa, ja samaan aikaan EM-kisat käynnistyivät Schnuran kotimaassa. Hän päätti ottaa saksofoninsa ja seurata jalkapalloa ympäri Saksaa.
Schnura on soittanut saksofonillaan kaduilla sekä fanialueilla.
Saksalaismies ei kuitenkaan odottanut saavuttavansa tällaista suosiota.
– Olen uskomattoman hämmästynyt siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Viime viikot ovat olleet ylä- ja alamäkiä. Minut erotettiin työstäni kuuden vuoden jälkeen ja aloin kysyä itseltäni, mitä seuraavaksi, Schnura kirjoitti Instagram-julkaisussaan.
Eräs kannattaja oli kirjoittanut, että haluaisi Saksan voittavan sen takia, että hän voisi jatkaa Schnuran kuuntelemista.
Myös Saksan maajoukkueen pelaajat ovat huomioineet saksalaiskannattajan soittotaidot.
Hyökkääjä Niclas Füllkrug on sanonut Schnuran esiintymistä kisoissa erittäin siistiksi.
Joukkueen ikoninen hyökkääjä Thomas Müller on puolestaan kiittänyt Schnuraa tuestaan maajoukkueelle.
– Hienoa työtä, André! Kiitos tuestasi!
Halutaan päätösseremoniaan esiintymään
Schnura oli vielä ennen kisojen alkua vähän tai ei ollenkaan tunnettu keikkasaksofonisti ja musiikinopettaja. Hän on esiintymisellään halunnut välittää ihmisille viestin.
– Haluan käyttää viiden minuutin kuuluisuuteni muistuttaakseni jostain tärkeästä. Kaikki katseet ovat nyt minussa, mutta se ei aina pysy tällaisena. Meillä kaikilla on huolia, pelkoja ja epävarmuutta, mutta me kaikki kaipaamme rauhaa, turvallisuutta ja rakkautta. Yksinkertaisesti, olemme kaikki samanlaisia. Haluan muistuttaa teitä rakastamaan ja antamaan anteeksi toisillenne.
Ihmiset ovatkin julistaneet internetissä Schnuran uuden Saksan yhtenäisyyden sankariksi ja Euroopan rauhanlähettilääksi.
Schnura on kutsuttu kisojen edetessä esiintymään televisio-ohjelmiin ja Saksan tämän hetken kenties tunnetuin saksofonisti suunnittelee jopa omaa kiertuettaan syksyllä.
Netissä on aloitettu jopa virallinen vetoomus Schnuran esiintymisestä EM-kisojen huipentavassa päätösseremoniassa 14. heinäkuuta Berliinissä.
Schnura on Stuttgartissa perjantaina, kun Saksa kohtaa Espanjan puolivälierässä.
Kisoja seurataan Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla hetki hetkeltä tässä artikkelissa.
Juttua muokattu klo 9.13. Kuva ja video lisätty.