Lasten turnauksessa on huudeltu ikävästi – Helsinki Cup otti käyttöön poikkeuksellisen keinon

Kannustusajokortti on käytössä ensimmäistä kertaa. Helsinki Cup uskoo, että käytäntö jatkuu myös tulevina vuosina.

Jalkapalloilijoita pelaamassa aurinkoisella kentällä.
Ensimmäinen Helsinki Cup järjestettiin vuonna 1976. Tämä kuva on otettu vuoden 2023 Helsinki Cupissa Käpylän liikuntapuistossa. Kuva: Joel Peltonen / Yle

Juniorijalkapalloturnaus Helsinki Cupissa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota ilmapiirin kohentamiseen.

Tapahtuma alkoi kuluvan viikon maanantaina ja jatkuu lauantaihin asti. Turnaukseen osallistuu noin 1 800 joukkuetta 20:stä eri maasta.

Tänä vuonna Helsinki Cup on ohjeistanut pelaavien joukkueiden johtoa ja valmentajia kannustusajokortin välittämisestä pelaajien vanhemmille. Kannustusajokortin täyttävät ne, jotka osallistuvat peliyleisöön.

Kannustusajokortissa on kuusi rastitettavaa kohtaa. Sillä pyritään lisäämään kannustajan tietoisuutta tapahtuman luonteesta ja yleisestä käyttäytymisetiketistä.

Ajokortin täyttäminen ei ole velvoite, mutta Helsinki Cup toivoo, että se käytäisiin läpi joukkueen johdon ja turnaukseen osallistuvan yleisön toimesta. Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanteen mukaan kannustusajokortin tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten iloa pelaamiseen niin kentän laidoilla kuin katsomoissakin.

Kavanne kertoo, että kenttien laidoilla on havaittu viime vuosina ikävää huutelua.

– Yleensä tämä tapahtuu katsomossa vanhempien ihmisten keskuudessa. Tietysti tilanteet eskaloituvat ja tunteet kuumenevat, mutta tapahtuma on lasten ja nuorten, joten toivomme kannustamisen olevan positiivista.

Kannustusajokortti on käytössä ensimmäistä kertaa. Kavanne arvelee ajokortin tulevan jakoon joukkueiden johdoille myös seuraavina vuosina.

Yleisön myönteisin palkitaan

Ajokortin lisäksi tämän vuoden turnauksessa pilotoidaan kannustuskortteja, joita jaetaan jokaiselle joukkueelle yhteensä viisi kappaletta.

Joukkueen johtaja saa siten palkita kentän laidalta yksittäisiä kannustajia, jotka ovat erottuneet käytöksellään edukseen. Kannustuskortti oikeuttaa pullakahveihin pelikentän kioskilla.

– Palaute kokeilusta on ollut hyvää, ja korttien kanssa kioskeille menneet ihmiset ovat olleet iloisia ja tyytyväisiä siitä, että juuri heidät on huomioitu, toimitusjohtaja Kavanne sanoo.

Kansainvälisen Helsinki Cupin tunnelmia
Helsinki Cup on tuonut tällä viikolla urheilufestivaalin tunnelmaa pääkaupunkiseudulle. Aiheesta keskusteltiin Radio Suomen Päivässä tiistaina 9. heinäkuuta.

Ensimmäinen Helsinki Cup järjestettiin vuonna 1976. Tästä arkistovideosta voit katsella tunnelmia tapahtumasta vuodelta 1979: