Käännytyslaista on luvassa äärimmäisen tiukka äänestys – RKP:llä ratkaisijan paikka

Käännytyslakiäänestyksessä kannattajien määrää niukentavat synnyttämässä olevat edustajat. Vastustavien demarien määrä on jo ainakin kuusi.

Täysistuntosali.
Käännytyslaki vaatii kiireelliseksi julistamiseksi kansanedustajien viiden kuudesosan enemmistön taakseen. Kuva: Silja Viitala / Yle

Perjantaisesta käännystyslakiäänestyksestä on tulossa jännitysnäytelmä.

Käännytyslain kiireelliseksi julistamiseen tarvitaan eduskunnan viiden kuudesosan enemmistö. Tällä hetkellä muun mussa edustajien tälle viikolle osuvat mahdolliset synnytykset saattavat verottaa lain kiireellisyyden puolesta äänestäviä.

Ylen tietojen mukaan nyt siis 32 edustajaa voisi riittää kaatamaan rajalain kiireellisyysäänestyksen.

Muun muassa keskustan edustantaryhmän kansanedustaja Annika Saarikko (kesk.) ei pääse äänestykseen, koska hänen laskettu aikansa synnytykseen on tällä viikolla. Saarikko kertoi asiasta Facebookissa.

Myös keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi on synnyttämässä lähipäivinä, joten hänen ei odoteta pääsevän äänestykseen.

Sen sijaan runsas kuukausi sitten vauvan saanut Katri Kulmuni (kesk.) on eduskuntaryhmän tietojen mukaan tulossa suureen saliin antamaan äänensä. Keskustan edustajat kuuluvat käännytyslain kannattajiin eli ryhmä aikoo äänestää poikkeuslain kiireellisen säätämisen puolesta.

Vastustavia demareita aiempaa enemmän, RKP ratkaisee

Ylen tämänhetkisten tietojen mukaan vähintään kuusi SDP:n edustajaa olisi hakemassa lupaa äänestää ryhmänsä päätöstä vastaan. Demareiden on pyydettävä lupaa äänestää vastoin muun eduskuntaryhmän kantaa, mikä Ylen tietojen mukaan piti tehdä keskiviikkoiltaan kello 20 mennessä.

Lakia ovat kertoneet vastustavansa demareista ainakin Nasima Razmyar, Johan Kvarnström, Elisa Gebhard, Matias Mäkynen ja Timo Harakka. Myös Krista Kiuru kertoi keskiviikkona, ettei hän äänestä lain puolesta.

Alustavan tiedon mukaan SDP:n eduskuntaryhmä kokoustaa perjantaina aamulla. SDP:n lain kannattajia äänestyksessä verottanee myös viimeisillään raskaana olevan Eveliina Heinäluoman (sd.) mahdollinen poissaolo äänestyksestä. Hänelläkin synnytyksen laskettu aika on näinä päivinä.

Koska vasemmistoliitto ja vihreät ovat ilmoittaneet äänestävänsä lakia vastaan, on heillä yhteensä 11 ja 13 edustajaa eli yhteensä 24 vastaan äänestäjää. Ylen tietojen mukaan kaikki vasemmiston ja vihreiden edustajat ovat läsnä äänestyksessä.

Laki vaatii kiireelliseksi julistamiseksi viiden kuudesosan enemmistön taakseen. Nyt käännytyslain kohtalon saattavat ratkaista hallituspuolue RKP:n edustaja. Lakia vastustaa RKP:stä ainakin Eva Biaudet.

RKP:n ei tarvitse noudattaa äänestyksessä ryhmäkuria, joten puolueella saattaa olla ratkaiseva rooli lain läpiviemisessä tai kaatamisessa. Puolue ilmoittaa kannastaan huomenna.

Kokoomuksesta vakuutetaan, että Nato-kokouksessa olevat ministerit Elina Valtonen (kok.) ja Antti Häkkänen (kok.) kyllä ehtivät äänestykseen Washingtonista perjantaiksi.

Myös perussuomalaiset aikovat saada kaikki edustajansa painamaan äänestysnappia lain voimaansaattamisen puolesta. Sairaalaan kesken käännytyslain käsittelyn joutunut hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas (ps.) on kertonut Facebookissa saapuvansa perjantaina eduskuntaan rajalakiäänestykseen.

10. heinäkuuta kello 19:00 Krista Kiuru kertoi, ettei äänestä lain puolesta, kello 20:15 SDP:n eduskuntaryhmä kokoontuu perjantaiaamuna.