Kokkola etsii uusia keinoja lintujen ja ihmisten yhteiseloon Meripuistossa. Puisto sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kokkolan keskustasta ja on yksi kaupungin tärkeimmistä virkistysalueista.
Ongelmana on se, että alueella pesivät tiirat hyökkäilevät ihmisten kimppuun. Valkoposkihanhet taas sotkevat ulosteellaan joka paikan.
Molempia lajeja on ollut alueella vuosia. Tänä vuonna ongelma on kärjistynyt, koska tiirat ovat muuttaneet pesänsä keskelle uimarantaa ja valkoposkihanhet ovat tulleet rannalle elokuun sijasta jo alkukesästä.
Kokkolan kaupunginpuutarhuri Sini Sangi on turhautunut:
– Monenlaista on vuosien aikana kokeiltu lintujen karkottamiseksi muun muassa koirien ja erilaisten pelättimien avulla, mutta tällä hetkellä on sellainen tilanne, että meidän työkalupakki on niin sanotusti tyhjä.
Voisiko valkoposkihanhia metsästää?
Kokkola ei ole ongelmansa kanssa yksin. Eri puolilla Suomea pohditaan, miten lintuongelmat saataisiin ratkaistua. Myös hallitus on tarttunut asiaan.
Valkoposkihanhien ja merimetsojen suojelua aiotaan keventää, koska kannat ovat elinvoimaisia.
Tällä hetkellä molemmat linnut ovat luonnonsuojelulailla rauhoitettuja ja niitä saa metsästää vain poikkeusluvalla.
Maa- ja metsätalousministeriö on perustanut työryhmän valkoposkihanhien ja merimetson siirtämiseksi riistalajien joukkoon, jolloin lintuja voisi metsästää.
Lisää: Hallitus haluaa sallia merimetsojen ja valkoposkihanhien metsästyksen
Työryhmä keskittyy ensin luomaan tilannekuvan merimetsojen ja valkoposkihanhien kannoista sekä lainsäädännöstä. Toimia voidaan odottaa syksyllä.
Tiiroihin työryhmä ei kuitenkaan ota kantaa.
Lain mukaan pesivää lintua ei saa häiritä.
Kokkolassa mietitäänkin nyt, voisiko tiiroille rakentaa oman pesintäsaaren Meripuiston edustalle, jossa ne saisivat olla rauhassa.
Toinen ajatus on tuoda robotti kiertämään uimarantaa ympäri vuorokauden, jotta linnut eivät alun perinkään tulisi rannalle, vaan siirtyisivät muualle.
– Ideointi on vielä kesken, eikä tälle kesälle varmasti toimet enää kerkeä. Olen pyytänyt ideointi- ja tekniikka-apua myös Kokkolan yliopistokeskukselta ja Centria ammattikorkeakoululta, sillä robotin pitäisi kestää mahdollista ilkivaltaa, Sini Sangi kertoo.
Kaupunki siivoaa Meripuistoa nyt päivittäin. Sekään ei kuitenkaan riitä, koska hanhet ovat alueella koko ajan.
Hiekkarannalle meno helpottuu, kun tiirojen pesintä loppuu.
– Tiiranpoikaset näyttävät olevan jo melko isoja, mutta eivät vielä lentokykyisiä, joten muutama viikko vielä menee, Sangi toteaa.
Kokkolalaiset Noora Korpela ja Niita Maunula uskovat, että jos Meripuistossa olisi säännöllisesti ihmisiä ja tapahtumia heti keväästä asti, linnut eivät tulisi sinne niin hanakasti.
– Kymmenen vuotta sitten täällä oli elämää myös iltaisin. Sitten asuntomessualueelta valitettiin metelistä ja tuli hiljaisuussäännöt. Jos Meripuisto on rakennettu koko Kokkolalle, sen pitäisi olla kaikkien käytössä, naiset painottavat.