Luonnonsuojeluyhdistykset eivät ole vielä päättäneet, valittavatko ne karhuluvasta – Pohjois-Karjalassa ammuttaneen syksyllä kymmenen karhua

Suomen riistakeskus on myöntänyt ainoastaan yhden luvan kymmenen karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Lupa on myönnetty Pohjois-Karjalaan Lieksaan.

Metsästäjä nostaa kaksin käsin karhun tassua.
Tämä karhu kaadettiin Lappeenrannan Vainikkalassa elokuussa 2018. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Luonnonsuojeluliitto Tapiola ei ole vielä päättänyt, aikooko se valittaa riistakeskuksen myöntämästä karhunkaatoluvasta Lieksan alueelle. Asia on harkinnassa.

Luonnonsuojeluliitto Tapiolan puheenjohtaja Leena Iivonen kertoo Ylelle sähköpostitse, että päätöstä tarkastellaan siitä näkökulmasta, täyttyvätkö siinä kaikki nimenomaan tälle poikkeuslupatyypille asetetut edellytykset. Mikäli ristiriitoja on, Tapiola valittaa luvasta.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri ei myöskään vielä tiedä, valittaako se luvasta.

– Siihen täytyy huolellisesti perehtyä, sanoo piirin suurpetovastaava Risto Kiiskinen.

Lupia on myönnetty poronhoitoalueen ulkopuolelle täksi syksyksi ainoastaan yksi, ja sillä saa ampua yhteensä kymmenen karhua. Aiemmin karhuja on metsästetty jopa useita satoja vuosittain.

Karhu on metsästyslaissa aina rauhoitettu, ja sitä saa metsästää poronhoitoalueen ulkopuolella ainoastaan poikkeusluvalla.

Poikkeuslupia myönnettiin Suomessa aiemmin lähes säännönmukaisesti, mutta viime lokakuussa Korkein hallinto-oikeus päätti, että met­säs­tys­lain ja EU:n luon­to­di­rek­tii­vin pe­rus­teet ei­vät enää täyt­ty­neet poik­keus­lu­pien myön­tä­mi­seen.

Luvat nousivat oikeuden käsittelyyn, kun luonnonsuojeluliitto Tapiolan piirijärjestöt valittivat niistä. Puheenjohtaja Leena Iivosen mukaan käytäntö on muuttunut nyt lähemmäksi tosiasiallista poikkeuslupamenettelyä.

Karhun metsästyskausi alkaa 20. elokuuta.