Kuopiolainen ravintola Cawa’s on hakeutunut konkurssiin.
Yritys kertoo Facebook-sivuillaan jättäneensä konkurssihakemuksen eilen torstaina.
Konkurssihakemus on jätetty Pohjois-Savon käräjäoikeudelle ja asia käy ilmi myös maksukyvyttömyysrekisterin tiedoista.
Alavan sairaalan yhteydessä sijainnut ravintola tarjosi lounasta ja juhlapalveluja noin kymmenen vuoden ajan.
Yrittäjä Karoliina Walleniuksen mukaan korona-aika vei puskurirahat. Myös ruokakulttuuri on muuttunut eikä lounasasiakkaita ollut riittävästi. Ravintola työllisti loppuvaiheessa kaksi henkilöä.
27 vuotta ravintola-alalla työskennellyt Wallenius aikoo nyt vetää henkeä ja miettiä sitten mitä tekee tulevaisuudessa.
Kuopiossa on reilun vuoden sisällä suljettu useita ravintoloita. Alan ahdingosta kertoi tammikuussa Ylelle esimerkiksi Tulikuuma kumpu -ravintolaketjun yrittäjä Jyri Kettunen.
Hänen mukaansa esimerkiksi anniskelu on laskenut noin viisi prosenttia vuodessa jostain 1990-luvun lopusta lähtien.
Kuopiossa myös esimerkiksi Gastrobar B/P ja Bar Batido -ravintoloita pyörittänyt C.W.A. ravintolat oy hakeutui hiljattain konkurssiin. Yritys sulki kaksi ruokaravintolaansa vuoden 2023 lopulla.
Uutiseen lisätty Karoliina Walleniuksen kommentit 12.7 klo 10.09.