Jalkapallon EM-kisat Saksassa huipentuvat sunnuntaina 14. heinäkuuta pelattavaan loppuotteluun.
Finaalissa kohtaavat Espanja ja Englanti.
EM-turnaus on työllistänyt Pasilan studiossa liki kuukauden myös lahtelaista Yle Urheilun asiantuntija Antti Pohjaa. Finaalisunnuntaikin on hänellä työpäivä.
– Olen kuukauden tehnyt vähän niin kuin kolmea työtä päällekkäin. Lähdin kisoihin samalla asenteella kuin pelaajatkin eli olen elänyt urheilijaelämää. Koetan treenata, syödä ja nukkua hyvin.
Unirytmi on muuttunut normaalista, kun Pohja on podcast-nauhoitusten jälkeen päässyt nukkumaan esimerkiksi aamuyöllä kahden aikaan.
Sunnuntain loppuottelussa hän tunnistaa Espanjan suosikkiaseman, mutta se ei Pohjan mielestä ole koko totuus.
– Toki voi olla, että Espanja on ylivoimainen, mutta ehkä kuitenkin näkisin, että finaali yksittäisenä otteluna voi olla jotain muutakin kuin pelkkää Espanjan dominanssia, Pohja summaa.
Antti Pohja ennakoi EM-loppuottelua ja kertoo työstään asiantuntijana: