Seinäjoen uudella siirtolapuutarha-alueella eivät vielä palstat rakennu, koska vuokraajia ei ole saatu tarpeeksi.
Nihkeä alku on tullut siirtolapuutarhayhdistyksen puheenjohtaja Kyllikki Anttilalle yllätyksenä. Hänen mukaansa toiminta on vireää esimerkiksi Kokkolassa ja Vaasan seudulla.
Anttila näkee, että markkinoinnin ammattilaiset voisivat saada levitettyä sanomaa tehokkaasti.
– Uskon, että kohderyhmävetoisella markkinoinnilla olisi mahdollista houkutella toimintaan mukaan ihmisiä.
Nyt toimintaa on mainostettu lähinnä sosiaalisessa mediassa, messuilla ja yleisötilaisuuksissa. Mainontaa rajoittaa se tyypillinen asia, rahan puute.
Syksyyn mennessä olisi saatava kasaan 15 vuokraajaa, että sähkötyöt alkaisivat. Nyt kiinnostuneita on kasassa lähes kymmenen. Kyselyitä tuli alusta lähtien reilusti.
– Olemme saaneet alueen sähkötöihin sponsorin. Jos saamme syksyyn mennessä 15 vuokraajaa mukaan, saamme ison avustuksen sähköjen vetoon.
Seinäjoen siirtolapuutarhalle on varattu paikka Kärjestä Puuttomantien varrelta. Kaupunki on rakentanut sinne jo muun muassa sepelipäällysteisiä kujia.
Sinne on tarkoitus perustaa vaiheittain 130 palstaa. Ensimmäisessä vaiheessa rakentuisi 40 palstaa.
Vuokrapalstat ovat keskimäärin 350 neliötä, ja niille voi rakentaa maksimissaan 40 neliön rakennuksen.