Poliisi epäilee noin 30-vuotiaan miehen murtautuneen Pihlajamäen terveysaseman tiloihin Helsingissä ja aiheuttaneen mittavan vesivahingon avaamalla palopostin.
Epäilty vahingonteko tapahtui eilen keskiviikkoaamuna. Asiasta ilmoitettiin heti vahingon ilmettyä hätäkeskukseen.
Poliisi sai epäillyn kiinni tämän omasta asunnosta.
Poliisi on pidättänyt epäillyn, ja häntä tullaan esittämään vangittavaksi, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä vahingontekona.
Vahinkojen kartoitus on alkutekijöissään, mutta vesivahingot ovat mittavia, kertoo rikoskomisario Juha Åkerman Helsingin poliisista.
– Vesi on valunut ylimmistä kerroksista useampaan kerrokseen.
Onko potilasturvallisuus vaarantunut?
Åkermanin mukaan poliisi ei voi poissulkea asiakastietojen päätymistä vääriin käsiin, mutta tämänhetkisten tietojen mukaan sellaista ei ole tapahtunut.
Rakennus pois käytöstä jopa kuukausia
Kiinteistöstä on kastunut tai kärsinyt vesivahinkoja kaksi kolmannesta, kertoo virkaa sijaistava tilapalvelupäällikkö Niko Reunanen sähköpostitse.
Vettä on Reunasen mukaan vuotanut useamman tunnin ajan. Myös suuri määrä irtaimistoa on tuhoutunut.
Mahdollisesti vaaraa aiheuttavia rakenteita, kuten alakattoja, on purettu. Kaupunki jatkaa purkutöitä. Ensimmäiset välttämättömät purkutyöt on aloitettu eilen keskiviikkona, Reunanen kertoo.
Reunasen mukaan vielä ei voi arvioida mitä tilojen kunnostaminen ja korjaaminen tulee maksamaan, koska tarvittavan työn laajuus selviää vasta, kun täydellinen kartoitus ja korjaussuunnitelma on tehty.
Tämänhetkisten tietojen mukaan rakennus pystytään korjaamaan ja ottamaan käyttöön korjausten jälkeen. Reunanen pitää todennäköisenä, että rakennus on pidemmän aikaa, jopa kuukausia, pois käytöstä.
Terveysasema on suljettu
Pihlajamäen terveysaseman ja neuvolan vastaanottoajat on siirretty muihin toimipisteisiin, kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan.
Kaupunki ottaa yhteyttä asiakkaisiin, joilla on palveluihin varattu aika. Puhelinpalvelut toimivat kaupungin mukaan normaalisti.
Kaupunki pyytää hakemaan kiireellistä apua lähialueen muilta terveysasemilta.
Juttua päivitetty 18. heinäkuuta kello 13.29: Lisätty rikoskomisarion kommentit. Kello 15.08: Lisätty virkaa sijaistavan tilapalvelupäällikön kommentit.