Poliisi tutkii Tampereen keskustan puukotusta tapon yrityksenä – uhri loukkaantui hengenvaarallisesti

Yksi ihminen loukkaantui hengenvaarallisesti Ratinan kauppakeskuksen edustalla torstaina tapahtuneessa puukotuksessa.

Poliisiauton kyljessä poliisin miekka-symboli.
Poliisin mukaan epäilty rikos ei liity Tampereella käynnissä olevan Tammerfestin viettoon. Kuva: Heli Kaski / Yle

Poliisi on edennyt Tampereen keskustassa torstaina tapahtuneen puukotuksen tutkinnassa. Rikosta tutkitaan epäiltynä tapon yrityksenä.

Puukotus tapahtui torstaina iltapäivällä Ratinan kauppakeskuksen edustalla. Ensitiedoista poiketen on ilmennyt, että puukotuksen uhri loukkaantui hengenvaarallisesti. Hänellä ei ole kuitenkaan enää hengenvaaraa.

Poliisi otti kiinni yhden henkilön rikoksesta epäiltynä tapahtumapaikan läheisyydestä pian puukotuksen jälkeen.

Esitutkinnassa on vahvistunut, että väkivaltaa edelsi uhrin ja epäillyn tekijän välinen riitatilanne. Henkilöt tunsivat tai tiesivät toisensa ainakin jollain tasolla entuudestaan.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että epäilty rikos ei liity Tampereella käynnissä olevan kaupunkifestivaalin viettoon. Sivullisille ei aiheutunut vaaraa.

Tapahtumien kulku on poliisin mukaan selvitetty pääosiltaan. Esitutkinta jatkuu vielä kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla.