Alankomaissa Schipolin kansainvälisellä lentokentällä odotellaan edelleen ohjelmistohäiriön aiheuttaman lentokaaoksen selviämistä.
Yhdysvaltalaisen tietoturvayhtiö Crowdstriken aiheuttama tekninen katkos vaikutti perjantaina yrityksiin maailmanlaajuisesti. Ongelman korjaantumisesta tiedotettiin neljän jälkeen perjantaina. Voi mennä kuitenkin jonkin aikaa, että kaikki ohjelmat toimivat.
Lentokentällä lentoaan Suomeen odottavan Petri Backströmin mukaan tilanne kentällä on kaoottinen.
– Ruuhkaa on valtavasti kaikkialla ja vessaan ei meinaa päästä. Naisten puolelta ohjataan miesten vessoihin väkeä. Tilanteesta kyllä tiedotetaan koko ajan, mutta tiedotteissa sanotaan vain, ettei tietoa ole, Backström kertoo.
Backström saapui vaimonsa kanssa kentälle yhdentoista aikaan päivällä. KLM:n lennon Suomeen oli alunperin tarkoitus lähteä kahden maissa paikallista aikaa.
Kentällä on paitsi ahdasta, myös todella kuuma, kertoo Backström. Kentällä on lukuisia ihmisiä jumissa.
– Vähän levotonta täällä on. Paine tuntuu kasvavan koko ajan, Backström sanoo.
Backströmin lennon portti vaihtui, ja lennon arvioitu lähtöaika siirtyi tasaisesti eteenpäin. Viimeisin arvioitu lähtöaika on kolmelta paikallista aikaa, eli neljältä Suomen aikaa. Suomen ja Alankomaiden välillä on tunnin aikaero.
Backström kertoi päässeensä koneeseen sisään hieman ennen viittä Suomen aikaa.
Backström kertoi tekstiviestitse koneen laskeutuneen Suomeen noin yhdeksän aikaan illalla.
Juttua muokattu kello 20.59: Lisätty tieto Backströmin laskeutumisesta Suomeen ja poistettu Finnavian arvio lennon saapumisajasta Suomeen. Lisätty tieto Suomen ja Alankomaiden aikaerosta.