Bangladeshin korkein oikeus kumosi väkivaltaisiin mielenosoituksiin johtaneita uudistuksia

Pääosin opiskelijoiden järjestämissä mielenosoituksissa on kuollut ainakin 114 ihmistä.

Mielenosoittajia sillan vieressä. Kadulla on puutavarasta tehtyjä barrikadeja.
Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa mielenosoitukset ovat äityneet väkivaltaisiksi. Kuva on torstailta. Kuva: Habibur Rahman / AOP

Bangladeshin korkein oikeus on kumonnut maan alemman oikeustason tekemän päätöksen valtion työpaikkoja koskevien kiintiöiden palauttamisesta.

Korkeimman oikeuden päätös kumoaa valtaosan palautetuista kiintiöistä, sen nojalla valtion virkoihin tulee taas palkata henkilökuntaa hakijoiden pätevyyden perusteella.

Bangladeshissa puhkesi aiemmin tällä viikolla valtavia mielenosoituksia, kun maan oikeuslaitos päätti palauttaa vuonna 2018 käytöstä poistetun kiintiön, jonka mukaan 30 prosenttia valtion työpaikoista tulee varata vuoden 1971 itsenäisyyssodassa taistelleiden sotilaiden perheenjäsenille.

Pääosin opiskelijoiden järjestämissä mielenosoituksissa kuoli ainakin 114 ihmistä ja loukkaantui satoja poliiseja.

Mielenosoituksia järjestävän opiskelijajärjestön edustaja kertoo uutistoimisto AFP:lle, että mielenosoitukset jatkuvat korkeimman oikeuden päätöksestä huolimatta.

– Emme peru mielenosoituksia ennen kuin hallitus tekee vaatimustemme mukaisen päätöksen.

Lähteet: Reuters, AFP

Juttua päivitetty 21. heinäkuuta klo 13.04 opiskelijajärjestön kommentilla.