Joensuussa liikuskelee taas rottia, varoittaa Siun soten ympäristöterveydenhuolto. Kesän aikana Siun sotelle on tullut useampia ilmoituksia Joensuun alueella havaituista rotista.
– Ilmoituksia on tullut ympäri kaupunkia, mutta etenkin Noljakan ja Marjalan alueilta. Tilanne on viime kesän kaltainen, rotat ovat näihin aikoihin liikkeellä aina, vs. terveystarkastaja Tanja Mähönen kertoo.
Ensisijainen vastuu jyrsijöiden torjunnasta on kiinteistönomistajilla. Rottien torjunnassa tärkeintä on pitää mahdolliset suojapaikat ja ravinnon lähteet jyrsijöiden saavuttamattomissa.
Rotat voivat kiinnostua esimerkiksi lemmikkien ruuasta tai lintujen ruokintapaikoista. Lemmikkien ruokintaa ulkona tulisikin välttää, ja lintulautojen alla oleva maa puhdistaa säännöllisesti siemenistä.
Talousjätteiden kompostointi on myös sallittua vain suljetuissa jyrsijäeristetyissä kompostoreissa. Avokompostiin saa laittaa ainoastaan puutarhajätettä, mutta ei esimerkiksi puutarhan satoa kuten omenia.
Myös muiden jäteastioiden tulisi olla kannellisia ja ehjiä, että rotat eivät pääse etsimään niistä ruokaa.
Rotat voivat käyttää ulkona etenkin seinien vieressä säilytettäviä tavaroita suojapaikkoinaan. Myös vähäisellä käytöllä olevat ulkorakennukset ovat rottien mieleen.
Apua saa myös ammattilaiselta
Etenkin omakotialueilla torjunta onnistuu parhaiten asukkaiden yhteistyönä. Kerros- tai rivitaloasukkaiden tulee olla rottahavainnoista yhteydessä taloyhtiön isännöitsijään tai talohuollon asiakaspalveluun.
Siun sote muistuttaa, että yksityishenkilöt eivät saa myrkyttää rottia.
Rottia voi pyydystää loukuilla, jos niiden epäillyt kulkureitit ovat tiedossa. Loukut tulee suojata niin, että lapset tai muut eläimet eivät pääse niihin käsiksi. Loukut on tyhjennettävä säännöllisesti, ja kuolleet eläimet hävitetään poltettavan jätteen mukana.
Jos oma tuholaistorjunta ei riitä ja tehoa, on käännyttävä ammattilaisen puoleen.