Vaasan paikallisliikenne Lifti siirtyy talviaikatauluihin maanantaina 5. elokuuta. Samalla voimaan tulee myös muutoksia muutamiin ruuhkaisiin linjoihin.
Kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Heli Killisen mukaan suurimmat muutokset linjoihin tulivat kaksi vuotta sitten, kun Liftiä uudistettiin. Pieniä muutoksia tehdään jatkuvasti.
Nyt linjoille 1, 5 ja 7K on tehty niin kutsuttuja minuuttitäsmennyksiä ja vuoronlisäyksiä. Minuuttitäsmennykset vaikuttavat bussivuoron ajoaikaan. Jatkossa yhdelle linjalle on siis käytettävissä pidempi ajoaika.
– Minuuttimuutokset voivat tuntua matkustajista ihan pieniltä asioilta, mutta kuljettajalle se voi olla suurikin tekijä. Ihan muutama minuutti saattaa lisätä helpotusta kiireeseen sille linjalle, Killinen sanoo.
Sosiaalisen median keskusteluissa Liftiä parjataan usein siitä, että bussivuorot ovat myöhässä tai muista ongelmista. Osa kuskeista ajaa keskustelijoiden kokemusten mukaan esimerkiksi turhan kovaa vauhtia.
Killisen mukaan nämä tuoreet muutokset juontuvat juuri asiakkailta tulleisiin palautteisiin sekä kuljettajien kokemuksiin.
Uusi pilottilinja
Koululaisliikenteen kasvaneen tarpeen vuoksi Vaasassa aloittaa elokuussa myös uusi linja. Kokeilu jatkuu vuoden loppuun saakka.
Bussi lähtee Länsiniitystä Koskisuon kautta Länsimetsän koululle aamuisin ja iltapäivisin.
Vaikka kyse ei ole varsinaisesta koulukyydityksestä, on linja suunniteltu Länsimetsän koulun aikataulujen mukaan.
– Kokeilemme, löytyykö tällaiselle linjalle kysyntää ja käyttäjiä, Killinen sanoo.
Liftin linjoja liikennöivät Vekka Group ja Invataksi Niemi.
Uutena liikennöitsijänä on Oy Wiik & Ström Ab, joka ajaa linjaa 30 Vaasasta Vähänkyrön kautta Tervajoelle. Vaasan kaupunki hankki linjan aikaisemmin yhdessä ely-keskuksen kanssa. Sopimus loppui alkukesästä, jonka jälkeen Vaasa kilpailutti linjan itsenäisesti.
Myös linjan 30 reittiin tulee muutoksia.
Näin bussivuorot muuttuvat
Linjojen 1 ja 7 lähtöihin on tehty täsmennyksiä, joiden avulla pyritään estämään mahdolliset myöhästymiset.
Linjalle 7 on lisätty arkipäiville myös enemmän 7K vuoroja. Viikonloput pysyvät samana kuin kesäaikataulussa 2024.
Linjalle 5 on lisätty muutama uusi lähtö arkipäiville, joiden avulla pyritään tasaamaan ruuhkavuoroja.
Linjan 30 osalta on päivitetty sekä reitti että aikataulu uuden liikennöintisopimuksen yhteydessä. Reitti kulkee Vaasasta Vähänkyrön kautta Tervajoelle; jokainen lähtö käy tai lähtee Tervajoelta. Uusi reitti aloitti liikennöinnin jo kesän 2024 aikatauluissa.
Uudet pilottilinjat reitillä Länsiniitty-Koskisuo-Gerby. Linja on erityisesti Länsimetsän koulun oppilaille, jotka kulkevat Länsiniityn tai Koskisuon alueilta.