Pariisin olympialaiset Ylen kanavilla 26.7.–11.8. Siirry kisasivustolle tästä. Kisojen koko ohjelman löydät täältä.
PARIISI.
Pariisin olympialaisten avajaiset jäävät varmasti monen paikalla olleen mieleen sadekaaoksena. Suurimman osan nelituntisesta spektaakkelista satoi. Ja kun satoi, vettä tuli kaatamalla.
Suomen lipunkantajina toimivat haulikkoampuja Eetu Kallioinen sekä purjehtija Sinem Kurtbay.
Kallioista eivät paljoa sateet painaneet, kun häntä haastateltiin lauantaina Pariisin olympialaisten kisakylässä. Hän muisteli edellisillan tapahtumia leveästi hymyillen.
Avajaiset olivat siinä mielessä historialliset, että ne käytiin Seine-joella ulkoilmassa. Koskaan aiemmin urheilijoiden kulkue ei ollut käyttänyt avajaisissa veneitä.
– Oli todella hieno kokemus. Varmaan yhdet hienoimmista avajaisista, mitä koskaan tulee olemaan. Oli ainutlaatuista. Oli tosi mahtavaa. Vaikka vähän satoi, ei haitannut yhtään, Kallioinen linjasi Yle Urheilulle.
Veneissä matkanneet urheilijat kaivoivat avajaisten aikana ylleen lisävaatetta ja sadeviittaa.
Tuliko yhtään kylmä?
– Keli oli todella lämmin. Vaikka oli vähän märkää, oli todella hyvä olla, Kallioinen kuvaili.
Avajaisissa sattui ja tapahtui paljon mielenkiintoista. Oli muun muassa Celine Dionin ja Lady Gagan esityksiä ja muita mahtipontisia performansseja.
Suomi oli esillä komeasti. Kapellimestari Klaus Mäkelä johti avajaisten orkesteria, jossa esiintyi 16-vuotias Fredrika Mikkola. Eräässä esityksessä soi Daruden hitti Sandstorm.
Kallioiselle itselleen jäivät parhaaksi muistoksi mieleen ne hetket, kun hän pääsi heiluttamaan Suomen lippua ja näkemään samalla rannassa muita Suomen lippuja. Niitä oli kuusikilometrisellä matkalla haulikkoampujan mukaan paljon.
– Aina oli mukavaa heiluttaa lippua, kun kuuli hurrauksia, Kallioinen kehaisi tunnelmaa.
Oliko mitään yllätyksiä?
– Kaikki oli yhtä suurta yllätystä. Ei tiennyt yhtään, mitä tapahtuu. Oli hienoja juttuja matkan varrella, Kallioinen makusteli.
Chateroux on hyvä
Ammuntakilpailuja ei käydä Pariisissa vaan Chateroux’ssa. Kyseessä on sotilasliitto Naton entinen lentotukikohta. Matkaa sinne on Pariisista 270 kilometriä. Asukkaita on noin 43 000 eli paikkaa voisi verrata vaikkapa 38 000 asukkaan Tuusulaan.
Sveitsiläiset eivät kuitenkaan syttyneet ammuntakilpailujen pitämisestä siellä. Sveitsin ammuntaliiton huippu-urheilujohtaja Daniel Burger kritisoi paikkaa liian pieneksi.
– Se on liian pieni. Se ei ole olympiakelpoinen! Burger valitti Blick-lehdessä.
– Tarvitsisimme 4 000–5 000 paikkaa, mutta sinne mahtuu vain 700 katsojaa. Siitäkin kolmanneksen vievät toimittajat ja virkamiehet.
Eetu Kallioinen hehkuttaa kuitenkin kisapaikkaa.
– Radat ovat kohtalaisen uudet ja viimeisen päälle rakennetut. Ei ole mitään valittamista. Kivääri- ja pistoolipuolella voi olla vähän pienet katsomot, mutta haulikkopuolella on isot katsomot. Tykkään kyllä paikasta, Kallioinen sanoo.
Kallioinen ehti viettää jo kohtuullisen pitkän tovin Chateroux’ssa treenamassa ennen piipahdusta Pariisiin. Nyt hän aikoo viettää kisojen pääpaikalla pari päivää ennen kuin palaa takaisin kisapaikkakunnalleen. Liput sulkapalloa katsomaan on ainakin varattu.
– Se on nyt ainakin ohjelmassa. Muuten tutustun kisakylään. Voi olla tosin, että en Kalle Koljosen peliä pääse katsomaan. Hän pelaa niin aikaisin, Kallioinen viittasi maanantaiaamuna urakkansa aloittavaan sulkapallon suomalaisedustajaan.
Suomen mitalitoivoksi nostetulla Kallioisella on ensi perjantaina alkavaan kisaurakkaansa selvät sävelet. Ensin pitää varmistaa paikka finaaliin. Sen jälkeen on tarkoitus pärjätä finaalissa hyvin.
Onko mitalinkiilto silmissä?
– Tietenkin, skeet-ampuja Kallioinen linjaa.