Eilen sunnuntaina päättyneillä Kotkan Meripäivillä nähtiin poliisin mukaan jonkin verran enemmän häiriöitä tänä vuonna kuin aiempina vuosina.
Poliisilla oli useita hälytystehtäviä erityisesti keskiviikon ja torstain välisenä yönä sekä perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Hälytystehtävät liittyivät pitkälti päihtyneisiin henkilöihin. Myös päihtyneiden aiheuttamista häiriöistä tuli paljon ilmoituksia.
Poliisi puuttui lisäksi monien alaikäisten alkoholin käyttöön erityisesti Kotkan Isopuistossa, jossa juhli runsaasti henkilöitä.
Myös erilaiset väkivallanteot korostuivat tänä vuonna.
Poliisi puuttui Meripäivien aikana useaan tappeluun, jossa monta ihmistä oli käynyt joukolla yhden kimppuun. Osassa tappeluista oli mukana alaikäisiä.
Suurin osa kävijöistä käyttäytyi kunnolla, poliisi sanoo
Komisario Christa Björklöf Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta ei usko, että kyse olisi yleisestä rauhattomuuden lisääntymisestä Meripäivillä.
– Olihan tämän vuoden Meripäivät poliisin näkökulmasta vauhdikas, mutta on aika tavallista, että kauniilla kelillä väkeä on enemmän liikkeellä ja silloin on myös enemmän häiriöitä. Jos sää on kolea, juhlijoita on vähemmän ja poliisinkin näkökulmasta on rauhallisempaa, Björklöf kertoo tiedotteessa.
Björklöfin mukaan suurin osa Meripäivien kävijöistä käyttäytyi asiallisesti.