61-vuotias Jouko Salomäki laittaa dvd-soittimeen loppuottelun, joka on hänelle erittäin tuttu.
On kulunut 40 vuotta siitä, kun Salomäki voitti kreikkalais-roomalaisen painin 74-kiloisten sarjassa Los Angelesissa olympiakullan.
Se on yhä toistaiseksi tuorein painin suomalainen olympiavoitto.
Vastaan ottelussa asettui Ruotsin Roger Tallroth, sarjan hallitseva Euroopan-mestari, jolle Salomäki oli edellisessä kohtaamisessa hävinnyt.
Elokuussa 1984 oli revanssin aika.
– Olen katsonut tämän ainakin kaksisataa kertaa. Pientä taukoa tuli silloin, kun elettiin 1990-luvun hulluja vuosia ja ryyppäsin enemmän. Kännissä ei tehnyt mieli katsoa tätä lainkaan: oli kova kaipuu painimatolle ja vähän hävetti, että miksi en urheillut...
Analyysi tapahtumista on yhä nopeaa ja terävää.
Alussa ruotsalainen yrittää saada yliotetta vastustajaansa puskemalla päällä.
– Tuossa se näkyy taas, kun Roger pukkii päällä. Se pukkasi EM-kisoissakin. En tiedä, mikä ajatus siinä oikein oli.
Jouko Salomäki kommentoi olympiavoittoaan Los Angelesin olympialaisten jälkeen. Haastattelijana on Voitto Liukkonen, joka myös selosti finaalin televisiossa. Ohjelma on esitetty 7.9.1984.
Kustaa yllätti ruotsalaisen
Sitten Tallroth yllättyy kunnolla. Tilanne näyttää tavalliselta pystypainilta, kunnes Salomäki heittää yhtäkkiä ruotsalaisen mattoon. Salomäki kirjaa suorituksesta ratkaisevat viisi pistettä: ensin heitosta kolme ja seuranneesta vyörytyksestä kaksi pistettä.
– Roger ei osannut yhtään odottaa tuota heittoa. Ei ihme, sillä ei sitä ole missään painioppaissa. Kehitimme sen itse: sitä sanotaan Kustaaksi. Taktiikka oli se, että teen pisteet heti alkuun ja loppuajan huolehdin siitä, ettei kaveri mene ohi.
Salomäki katsoo tarkasti tilannetta, jossa tuomari määrää suomalaisen alle mattoon. Hän muistaa, että tuossa vaiheessa ajatus pysyi kasassa erittäin huonosti.
– Olin saanut jonkun allergiareaktion ja olin vähän sekava. Ennen finaalia kylkikin oli puudutettu. Piikki osui johonkin hermoon, ja taju lähti samantien.
Tallroth yrittää kaikkensa nostaakseen Salomäen matosta. Salomäki ei suostu nousemaan. Taistelu oli varmasti ratkaiseva kultamitalin kannalta.
– Pidin vaan itseni matossa.
Hengenvaara
Ruotsalainen sen enempää kuin juuri kukaan muukaan ei tiennyt, että Salomäki lähti otteluun pahasti loukkaantuneena. Selostajalegenda, jo edesmennyt Voitto Liukkonen ehti huolestua, onko Tallroth kenties onnistunut vahingoittamaan suomalaista.
Ei ollut. Salomäki oli vahingoittunut välieräottelussa Romanian Adrian Rusua vastaan. Rusu oli hallitseva olympiavoittaja Moskovasta 1980. Los Angelesin kisoista Neuvostoliitto ja itäblokin maat olivat jääneet pois, mutta taso oli kova.
– Parhaat miehet olivat mukana. Useampi kylkiluu murtui, kun en lähtenyt Rusun vyörytykseen. Kaksi luuta oli poikki ja yksi halki.
Painija oli kirjaimellisesti hengenvaarassa, mutta kyse oli olympiavoitosta.
– Oli riski, että luut tulevat keuhkoista läpi. Ruotsalaiset eivät tienneet tästä mitään. Lääkärinä ollut Huikurin Kauko vei lääkärintodistuksen tuomaristolle samaan aikaan kun tulimme Tallrothin kanssa matolle. Jos hän olisi mennyt yhtään aiemmin, tieto olisi varmasti vuotanut.
Riski kannatti. Jouko Salomäki voitti ottelun 5–4.
– Kun on hyvässä kunnossa, silloin on aina myös tuuria.
Pienen pojan unelma
Jouko Salomäki toteutti elokuun 2. päivänä vuonna 1984 unelman, jonka oli sanonut ääneen jo kahdeksan vuotta aiemmin. Montrealin kesäolympialaisia innolla katsonut 13-vuotias poika linjasi elämänsä tavoitteet äidilleen:
– Minusta tulee joko olympiavoittaja tai tasavallan presidentti.
– Niinkö meinaat? kysyi äiti.
Harjoitteluun poika oli tottunut jo 6-vuotiaasta asti. Perheessä oli neljä veljestä, ja keskinäinen kilvoittelu rajua.
– Kyllä voi sanoa, että kaikki pojat Pohjanmaalla painivat. Treenattiin niin lujaa, että siinä ei ollut jossiteltavaa.
Isä Tauno oli seutukunnalla tunnettu voimailija, joka ei päästänyt poikiaan helpolla. Painikämpällä mehut otettiin pois usein niin, että pojat kamppailivat tajunnan rajamailla.
– Aamuviideltä herättiin ensimmäiseen harjoitukseen. Lähdettiin nevalle juoksemaan painoliivit päällä, keli kuin keli. Sen päälle juotiin senaikaista itsetehtyä urheilujuomaa, johon laitettiin muun muassa greippiä, sitruunaa ja useampi kokonainen kananmuna. Kahdeksalta lähdettiin työmaalle. Viimeinen harjoitus loppui illalta yhdeksältä.
Jouko Salomäki sai Suomessa ja kotiseudullaan Nurmossa sankarin vastaanoton. Trubaduurit esittivät Salomäen kunniaksi laulun. Ohjelma on esitetty 7.9.1984.
Aikansa supertähti
1980-luvulla suomalaiset urheilusankarit olivat supertähtiä. Jouko Salomäkikin sai osansa makeasta mammonasta.
– Tilanne oli sellainen, että Rengonharjuntie oli täynnä autoja, kun palattiin olympialaisista. Helsinki-Vantaalta kuljetettiin suoraan kotiin, ja kaikki saluunan ovet olivat auki, meni minne meni. Se oli vähän liikaa nuorelle pojalle.
Myös Nurmon kunnalle Salomäen voitosta oli huomattava apu. Voitto toi valtionapua, jolla rakennettiin liikuntahalli.
– Aiemmin ne tilat olivat pommisuojassa.
Painija oli olympiavoiton saavuttaessaan 21-vuotias. Menestyksen seurauksena harjoittelu kärsi, sillä sosiaalisella nuorella miehellä riitti kutsujia.
– Haastajiakin tuli joskus vapaa-ajalla. Pohjalaismiehillä on vähän sitä tapaa, että kaveriin tutustutaan ottamalla matsia. Näistä tilanteista poistuin, koska ei painija tarvitse kuin käden, mistä ottaa kiinni.
Jouko Salomäki paini MM-kultaa Ranskan Clermont-Ferrandissa 22. elokuuta 1987. Urheiluruudun uutisessa toimittajana on Kirsti Pohjaväre ja paikan päällä Salomäkeä haastattelee Voitto Liukkonen.
Menestystä tuli Los Angelesin jälkeenkin. Salomäki voitti vielä MM-kultaa Ranskan Clermont-Ferrandissa elokuussa 1987.
Hiljalleen alkoholi alkoi hiipiä elämään ja oli ruveta tosissaan isännäksi. Urheilumies huomasi myös tupakoivansa juovuksissa.
– Urheilijan elämässä on aina tarjolla pieniä pirskeitä. Muistan senkin, kun otin enemmän alkoholia, olin suuttunut itselleni. Ajattelin, että minunhan pitäisi olla harjoittelemassa eikä ryyppäämässä. Pahimmassa tapauksessa pystyin juomaan määrättömästi.
Kuusi vuotta aiemmin olympiakultaa ja 1987 MM-kultaa paininut Jouko Salomäki jäi marraskuussa 1990 Helsingin tullissa kiinni dopingaineiden salakuljetuksesta. Urheiluruudun toimittajana on Jukka Saarinen, Illan Finaali -ohjelman juontaa Jukka Rönkä. Ohjelma on esitetty 5. marraskuuta 1990.
Jossain vaiheessa Salomäki hoksasi, että alkoholi on ottamassa olympiavoittajasta selkävoiton.
Yksi pohjakosketus saavutettiin vuonna 1990, kun Salomäki kärähti kostean kilpailureissun päätteeksi dopingaineiden salakuljetuksesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Seurauksena oli kahden vuoden kilpailukielto ja sakkotuomio.
Vuonna 1993 hän tuli uskoon ja viinankäyttö sai jäädä lähes kokonaan.
– Olen kyllä juonut silloin tällöin sen jälkeenkin. Nyt tilanne on ollut pitkään se, ettei tee mieli juoda. Se voi johtua osittain iästäkin.
Kuolema kintereillä
Jouko Salomäen elämää on myös varjostanut useamman läheisen kuolema.
Tämän päälle ovat tulleet omat terveysvaivat.
Olympiavoittaja on kärsinyt silmänpainesairaus glaukoomasta sekä aikuisiän diabeteksesta. Pahin vastustaja on ollut haimasyöpä, joka leikattiin alkuvuodesta.
– Sain ensin keuhkoveritulpan. Lääkäri ihmetteli, että miten sinä olet hengissä. Kun keuhkoja kuvattiin, samoissa kuvauksissa löydettiin haimasta kasvain.
Leikkauksen jälkeen näyttää siltä, että syöpä on tällä erää voitettu.
– Uusissa kuvissa ei näkynyt enää karsinoosia. Tilanne on nyt tällä hetkellä aika lailla hyvä, mutta koskaan ei tiedä, uusiutuuko se. Operaation jälkeen tehtiin myös sydämen pallolaajennus.
Syöpähoidot saivat myös voimalajien mestarin polvilleen.
– Söin sytostaatteja seitsemän kuukautta. Muistan sellaisenkin tilanteen, että piti pyytää poikaa kiertämään tavallisesta juomapullosta korkki auki. Voimat olivat niin poissa.
40 vuoden odotus
Suomi on saanut säännöllisesti painimenestystä myös 1980-luvun jälkeen. Olympiakulta on kuitenkin kiertänyt urheilijoita sitkeästi.
Salomäki haluaa uskoa, että nyt Pariisissa olisi viimein aika korjata kohtalon suunta.
– Olen odotellut 40 vuotta. Monta kertaa se on käynyt lähellä: Marko Asell oli todella lähellä Atlantassa 1996 ja Marko Yli-Hannuksela Ateenassa kahdeksan vuotta myöhemmin. Nyt on kaksi painijaa mukana, joten sanotaan, että kaksi mitalia tulee.
Sosiaaliseksi tiedetty Salomäki aikoo katsoa olympiapainit alusta loppuun ja muut lajit tietysti siihen kaveriksi. Kavereita ja ystäviä löytyy, joten yhteinen spekulaatio ja pohdiskelu ovat varmasti urheiluelämyksen kavereina.
– Kun mennään rouvan kanssa kauppaan, jään aina suustani kiinni. Luonne on aina ollut sellainen, että tykkään rupatella ihmisten kanssa.
Ennen kaikkea Salomäki sanoo rakastavansa elämää.
– Vointi on juuri nyt hyvä. Kaikesta koetusta voi olla kiitollinen. Ja kyllä minä näen vielä elämäni aikana sen painin olympiavoitonkin.
