Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue tarkastavat Helsinginkadun tunnelin kattorakenteet koko tunnelin alalta.
Pelastuslaitos sulki yhden tunnelin ajokaistoista lauantaina aamuyöllä, kun katon rappauksesta putosi 20–30 sentin kokoisia betonikappaleita ajoradalle. Muutama palojen yli ajanut auto ehti vaurioitua, ennen kuin kaista saatiin kiinni.
Suunnitteluinsinööri Mika Laineen mukaan selvitystyöhön saattaa mennä aikaa jopa viikosta kahteen.
– Tällaisten rakenteiden varjopuoli on, ettei pienistä paloista pysty päättelemään mahdollisten vahinkojen laajuutta. Koko tunneli pitää tarkastaa kaikkien kaistojen kohdalta, Laine sanoo.
Laineen mukaan aikaa selvitykseen kuluu myös siksi, että tällaista osaamista on hyvin harvalla konsultilla koko Suomessa. Aluksi rakenteiden vaurioita kuvataan nosturista käsin.