Pirkanmaalla hakataan tänä vuonna metsää selvästi viime vuotta enemmän. Nousu ei ole Pirkanmaalla kuitenkaan yhtä selkeää kuin monessa muussa maakunnassa.
Metsäkeskuksen asiantuntija arvioi, että syynä maltillisena pysyneeseen kasvuun on se, että Pirkanmaan metsissä kasvaa erityisen paljon kuusia.
– Kovin kysyntä on selluteollisuuden käyttämällä mänty- ja koivukuidulla. Pirkanmaan metsät ovat hyvin kuusipainotteisia, sanoo palvelupäällikkö Aki Hostikka Metsäkeskuksesta.
Hakkuumäärät käyvät ilmi Metsäkeskukselle heinäkuun puoliväliin mennessä tehdyistä hakkuuilmoituksista.
Mänty- ja koivukuidun hakkuuaikomukset ovat kasvaneet myös Pirkanmaalla. Ilmoituksia hakkuista on tehty enemmän kuin kertaakaan tällä vuosikymmenellä.
Puun hinta on jopa tuplaantunut
Kotimaisen puun kysyntää on kasvattanut Venäjän puun tuonnin loppuminen sodan takia.
Metsäyhtiöt ovat aktiivisesti liikkeellä ostotarjouksineen ja esimerkiksi kuitupuun hinta on ollut kovassa nousussa.
– Keskisen Suomen alueella ennen Ukrainan kriisiä myöhemmissä harvennuksissa kuitupuun hinta oli noin 18 euroa ja nyt tällä hetkellä ollaan 34 euron tasossa. Nousu on ollut melkoinen, mutta näyttäisi nyt olevan rauhoittumassa, Aki Hostikka sanoo.
Hostikan mukaan myös lämpövoimalat kilpailevat samoista puukuiduista kuin sellutehtaat, mikä on omiaan luomaan hintapainetta kuitukauppaan.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.