Israelia syytetään vankien seksuaalisesta kiduttamisesta – äärioikeisto raivostui ja tunkeutui tukikohtaan

Pahoinpitelystä epäiltyjen israelilaissotilaiden pidätykset ovat aiheuttaneet yhteenottoja pahamaineisessa pidätyskeskuksessa.

Israelilaiset mielenosoittajat murtautuivat Sde Teimanin armeijan tukikohtaan maanantaina.

Israelissa oikeistoaktivistit murtautuivat maanantaina armeijan tukikohtaan tukeakseen Israelin sotilaita, joita syytetään palestiinalaisvangin vakavasta pahoinpitelystä ja seksuaalisesta väkivallasta.

Asiasta kertovat uutistoimistot sekä Britannian yleisradioyhtiö BBC ja The Guardian.

Suuret väkijoukot kerääntyivät Sde Teimanin tukikohdan ulkopuolelle, kun Israelin sotilaspoliisi saapui pidättämään tutkinnan kohteina olevia armeijan reserviläisiä.

Protestoijien joukossa oli uutistoimisto AP:n mukaan myös Israelin parlamentin äärioikeistolaisia edustajia.

Mielenosoittajat pyrkivät sisään myös Beit Lidin sotilastukikohtaan, jossa reserviläisiä otettiin kiinni ja vietiin kuulusteltavaksi.

– Emme hylkää ystäviämme, emme todellakaan terroristien vuoksi, mielenosoittajat huusivat.

Aseistautuneet ja naamioituneet IDF:n reserviläiset ”100 force” -joukosta seisovat Israelin poliisien edessä.
Aseistautuneet ja naamioituneet Israelin armeijan reserviläiset seisoivat Israelin poliisien edessä Beit Lidin tukikohdan portilla maanantaina. Kuva: Matan Golan /AOP

Netanjahu tuomitsee mellakat

Pääministeri Benjamin Netanjahu tuomitsi mellakat jyrkästi ja vaati niiden välitöntä rauhoittamista. Myös puolustusministeri Yoav Gallant on tuominnut murtautumisyritykset tukikohtiin.

Kenraaliluutnantti ja armeijan esikuntapäällikkö Herzi Halevi niin ikään puolusti sotilaiden pidätyksiä, joiden hän sanoi puolustavan Israelin armeijan kunniaa.

– Olemme keskellä sotaa, ja tämän tyyppiset toimet vaarantavat valtion turvallisuuden. Pyrimme palauttamaan järjestyksen tukikohtaan, Halevi sanoi.

Israelissa osa poliitikoista on tosin tuominnut sotilaiden pidättämisen ja pitää niitä häpeällisinä.

Kidutusta ja pahoinpitelyjä

Ainakin yhdeksää Sde Teimanin tukikohdassa olevaa israelilaissotilasta syytetään Gazassa vangitun palestiinalaisen, epäillyn Hamasin taistelijan, seksuaalisesta väkivallasta.

Hänen kerrotaan joutuneen kesäkuussa sairaalaan vakavien raiskauksista johtuneiden vammojen vuoksi, joiden takia hän ei ole kyennyt kävelemään.

IDF:n upseeri puhuu oikeisto-aktivistien kanssa, kun nämä yrittävät murtautua Beit Lidin tukikohtaan.
IDF:n upseeri puhuu oikeisto-aktivistien kanssa, kun nämä yrittävät murtautua Beit Lidin tukikohtaan. Kuva: Matan Golan / AOP

Uutistoimisto Reutersin mukaan oikeistoaktivistit eivät hyväksy sitä, että Israelin sotilaita syytetään gazalaisten kidutuksista.

– Olen täällä auttaakseni maatamme, Israelin kansaa ja koko maailman ihmisiä erottamaan hyvän ja pahan. Sellaiset ​​hirviöt, jotka raiskasivat, tappoivat, polttivat, ryöstivät, murhasivat tuhansia ihmisiä, heidät olisi pitänyt tappaa heti, yksi mielenosoittajista sanoi Reutersille.

Pahamaineinen vankileiri

Israel on pidättänyt tuhansia palestiinalaisia sen jälkeen, kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin 7. lokakuuta 2023.

Pahamaineinen Sde Teimanin sotilastukikohta ja vankileiri sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Gazan rajalta.

Yhdysvaltalainen uutismedia CNN kirjoitti toukokuussa vankileirin hirvittävistä oloista, joissa vankeihin on kohdistettu seksuaalista väkivaltaa ja kidutettu raa’asti.

Israelilaiset oikeistoaktivistit yrittävät murtautua Beit Lidin armeijan tukikohdan portille..
Israelilaiset oikeistoaktivistit yrittivät maanantaina murtautua Beit Lidin armeijan tukikohtaan. Kuva: Matan Golan / AOP

Vankina olleen palestiinalaisen lääkärin mukaan vangit eivät saaneet liikkua sellissä, vaan heidät pakotettiin istumaan ryhdikkäänä silmät sidottuina hiljaa. BBC:n mukaan vangeilla on vaipat, ja he eivät pääse käyttämään vessaa.

Puhuvia tai liikkuvia vankeja rangaistiin.

Huhtikuussa julkaistun YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n raportin mukaan vapautetut vangit ovat kertoneet muun muassa joutuneensa riisuutumaan sellissä alasti, jolloin heistä otettiin kuvia ja vartijat olivat hakanneet heitä genitaalialueelle.

CNN:n mukaan lääkäreiden kerrottiin amputoivan toisinaan vankien raajoja käsirautojen aiheuttamien vammojen vuoksi.

Vankeja oli uutistoimisto AP:n mukaan poltettu kuumilla raudoilla genitaalialueille.

CNN kertoo silminnäkijän kuvailleen paikkaa ”lääkäriharjoittelijoiden paratiisiksi”, jossa haisevat mätänevät, hoitamattomat haavat.

Reutersin mukaan palestiinalaisvankeja edustava järjestö vaatii asiasta kansainvälistä tutkintaa.

Israelin armeija IDF on järjestelmällisesti kiistänyt väitetyt väärinkäytökset tukikohdissa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaati heinäkuussa Israelin armeijaa lopettamaan palestiinalaisten kidutukset vankiloissa ja pidätykset määräämättömiksi ajoiksi.